Ilmaista kahvia, lounasta ja lahja merkki­päivänä – Pirkanmaan hyvinvointi­alue päätti 18,5 miljoonan euron henkilöstö­eduista

Hyvinvointialueen työntekijät juovat kahvia ensi vuonna noin 390 000 eurolla.

Muun muassa Tampereen yliopistollisen sairaalan Taysin henkilöstö siirtyy vuodenvaihteessa hyvinvointialueen työntekijöiksi.

13.9. 17:12

Aamulehti

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus on hyväksynyt työntekijöiden henkilöstöedut. Edut maksavat vuodessa noin 18,5 miljoonaa euroa.

Tällä hetkellä Pirkanmaan kuntien ja sairaanhoitopiirin henkilöstöedut vaihtelevat. Rahallisten etujen lisäksi joissain kunnissa työntekijät saavat esimerkiksi käyttää kunnan liikuntapaikkoja maksutta tai alennettuun hintaan. Osa kunnista myöntää vapaapäiviä palvelusvuosista palkittaessa.

Pirkanmaan kuntien sosiaali- ja terveystoimen, pelastustoimen ja sairaanhoitopiirin palvelut siirtyvät hyvinvointialueen vastuulle 1. tammikuu 2023.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa Pirkanmaalle muodostuu Suomen suurin hyvinvointialue, jonka alueella asuu yhteensä yli puoli miljoonaa asukasta. Hyvinvointi­alueelle siirtyy liikkeenluovutuksella niin sanottuina vanhoina työntekijöinä yli 19 000 työntekijää. Suurin ammattiryhmä ovat hoitajat.

Mitä?

Näistä eduista päätettiin

Liikunta-, kulttuuri-, hyvinvointi- ja työmatkaetua 200 euroa henkilölle vuodessa. Yhteensä 3,9 miljoonaa euroa.

25 prosentin lounasetu, noin 635 euroa per henkilö vuodessa. Yhteensä 12,4 miljoonaa euroa.

Kahvit/teet+kahvimaidot 20 euroa henkilölle vuodessa. Yhteensä 390 000 euroa.

Työyhteisöjen työhyvinvointitoimintaa tuetaan ensi vuonna 50 eurolla ja henkilöstöyhdistystä 20 eurolla per työntekijä. Yhteensä 980 000 ja 390 000 euroa.

Merkkipäivälahja 50- ja 60-vuotispäivinä 100–150 euroa. Yhteensä 85 000–128 000 euroa.

Eläkelahja 300 euroa. Yhteensä 210 000 euroa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut