Nokian kaupunginhallitus palautti Edenin ja sataman vuosia valmistellun asemakaavan lautakunnan pöydälle – ”Nokian käyntikortin” kaavasta halutaan kunnianhimoisempi

Nokian kaupunginjohtaja Eero Väätäinen arvelee, että uudistettu kaava voitaisiin saada päätöksentekoon noin puolen vuoden kuluttua. Koska asemakaava palautettiin, kaupunginhallitus hylkäsi myös alueen maankäyttö- ja luovutussopimuksen.

Edenin ja sataman asemakaava palautettiin valmisteluun. Kuva: Nokian kaupunki.

4.9. 7:12

Nokian sataman ja Edenin alueen kaavamuutos ei etene kaupunkikehityslautakunnan esityksen mukaisesti. Kaupunginhallitus päätti viime maanantain kokouksessaan hylätä alueen maankäyttö- ja luovutussopimuksen sekä palauttaa asemakaavan muutoksen kaupunkikehityslautakunnalle uudelleen valmisteltavaksi.

Kaupunginhallitus äänesti ensin maankäyttösopimuksen hyväksymisestä. Sopimus hylättiin äänin 5–4. Hylkäämistä kannattivat Jari Kinnunen (kok.), Nea Lehmussaari (kok.), Anneli Lehtonen (vas.) , Anne Nyman (vas.) ja Kaisa Räsänen (vihr.). Hyväksymisen puolella olivat Marko Asell (sdp), Jari Haapaniemi (kok.), Riikka Puntalo (sdp) ja Juha Toivainen (PS).

Koska seuraavana käsittelyvuorossa olisi ollut asemakaavan muutos, joka liittyi hylättyyn esitykseen, kaupunginjohtaja Eero Väätäinen muutti päätösehdotusta, ja kaupunginhallitus äänesti yksimielisesti asemakaavan jättämisestä uudelleen valmisteltavaksi.

Sataman ja Edenin kylpylän alueelle on suunniteltu uusia kerros- ja pientaloja noin 800 asukkaalle. Alueen omistavat Nokian kaupunki ja yksityinen Kiinteistö Oy Nokian Paratiisikatu 2. Nyt hylätyssä maankäyttö- ja luovutussopimuksessa määriteltiin muun muassa vastuut saastuneiden maiden puhdistamisessa.

Nokian kaupunginjohtaja Eero Väätäinen.

Eero Väätäinen kertoo, että kaupunginhallituksen päätöksessä ei ole kyse siitä, etteikö aluetta haluta kaavoittaa asumiselle.

”Jos tästä olisi kyse, asemakaavan laadinta olisi keskeytetty.”

Väätäisen mukaan keskustelua käytiin laadullisesta toteutuksesta.

”Kaava-alueelle halutaan lisää ilmeikkyyttä.”

Ongelmaksi nähtiin nykyisen asemakaavan homogeenisuus.

”Nykyisessä asemakaavassa on kaksi kahdeksankerroksista taloa ja muut ovat seitsemänkerroksisia. Siitä puhuttiin, voisiko alue olla ilmeikkäämpi, jos kerroskorkeudet vaihtelisivat. Olisi osittain korkeampia, mutta myös matalampia rakennuksia.”

Myös rakennusten massoittelusta eli muotokielestä toivottiin monipuolisempaa.

”Keskustelussa odotusarvo oli, että se olisi elävämpää ja modernimpaa. Myös siitä puhuttiin, onko tonttijakoja tarvetta tarkastella ja tehdä niihin muutoksia.”

Eero Väätäinen sanoo, että kaupunginhallituksessa keskusteltiin ennen kaikkea toteuttamisen laadusta.

”Aluetta pidetään erittäin tärkeänä ja potentiaalisena, suorastaan käyntikorttina Nokialle. Sen toteuttamiseen laatuun liittyvää kunnianhimoa halutaan lisää.”

Pian viisi vuotta valmisteltu kaavamuutos ei siis etenekään kaupunginvaltuuston päätettäväksi vaan palaa kaavoittajan työpöydälle.

”Kaavoittajan on otettava palaute vakavasti ja katsottava, millä tapaa kaavaa voidaan kehittää niin, että kaupunginhallituksen antamat palauttamiseen liittyvät syyt täyttyisivät.”

Aikanaan uusi kaavaehdotus käsitellään kaupunkikehityslautakunnassa, minkä jälkeen se tulee nähtäville lausuntoja varten ja kaupunkikehityslautakunnan kautta kaupunginhallitukselle.

”Kaavoittaja osaa antaa tarkemman arvion aikataulusta, mutta oma varovainen arvioni on, että voi mennä puoli vuotta, ennen kuin asia tulee uudelleen päätöksentekoon. Toki pyritään etenemään niin nopeasti kuin mahdollista”, Väätäinen sanoo.

Juttua muokattu 31.8. kello 15.32: Lisätty tiedot äänestyksestä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut