Kangasalla torstaina useita poliisipartioita vaatinut operaatio – Yksi henkilö otettu kiinni

Poliisilla oli jo ennestään tutkinnassa epäiltyyn liittyviä rikoksia.

Poliisi varautui tilanteeseen usealla yksiköllä.

1.9. 21:15

Aamulehti

Poliisilla on ollut torstaina 1.9. useita poliisipartioita vaatinut tehtävä Kangasalan Kuhmalahdella. Aamulehdelle lähetetyn videon perusteella tarkempi paikka on Pohjan kylän entisen terveysaseman seutu.

Rikoskomisario Lassi Suorannan mukaan kyseessä oli henkeen ja terveyteen kohdistuva tilanne, josta poliisi ei voinut torstai-iltana antaa tarkempaa tietoa.

Operaatio alkoi arviolta kello 16. Suorannan mukaan yksi henkilö otettiin kiinni. Poliisi oli varautunut käyttämään voimaa. Tilanteessa ei käytetty ampuma-aseita eikä sivullisille aiheutunut vaaraa. Tilanne päättyi rauhallisesti.

Poliisilla oli jo ennestään tutkinnassa epäiltyyn liittyviä rikoksia. Torstain operaatio sai alkunsa, kun poliisi sai asianomistajalta ilmoituksen henkeen ja terveyteen kohdistuvasta uhkasta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut