Nokia-areena pokkasi Pirkanmaan palkinnon

Pirkanmaan maakuntahallitus on jakanut tunnustusta 26 kertaa. Viime vuonna palkinnon sai neule- ja lifestyle-lehti Laine.

Pirkanmaan palkinto jaettiin tänä vuonna Nokia-areenalle. Kuvassa Tapparan toimitus­johtaja Mika Aro (toinen oik.), Nokia-areenan toimitusjohtaja Marko Hurme (kesk.) ja Ilveksen asiakkuus- ja kehitysjohtaja Mikko Mattila (oik.). Palkinnon luovuttivat Maakuntahallituksen puheenjohtaja Roope Lehto sekä maakuntavaltuuston puheen­johtaja Sofia Vikman.

1.9. 19:00

Aamulehti

Nokia-areena ja areenan yhteistyökonsepti palkittiin tämän vuoden Pirkanmaan palkinnolla.

Palkinnon perusteena on uuden konseptin luominen kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävän areenan rakentamisessa Tampereen ydinkeskustaan. Areena rakennettiin vilkasliikenteisen junaradan päälle, vaikeana korona-aikana ja monen toimijan yhteistyön tuloksena – ja vielä aikataulussa.

Valinnassa huomioitiin sekin, että areenan urheilu-, kulttuuri- ja elämystapahtumat toteuttavat Pirkanmaan maakuntaohjelman tavoitteita parhaimmillaan.

Palkinto luovutettiin torstaina Pirkan päivän vastaanotolla Tampere-talossa Nokia-areenan toimitusjohtaja Marko Hurmeelle, Tapparan toimitusjohtaja Mika Arolle ja Ilveksen asiakkuus- ja kehitysjohtaja Mikko Mattilalle.

Vuosittain jaettavan palkinnon myöntää Pirkanmaan liiton maakuntahallitus Pirkanmaan hyväksi tehdystä merkittävästä työstä. 26:nnetta kertaa jaetun palkinnon saajat ovat omalla tavallaan edistäneet maakunnan tunnettuutta, identiteettiä tai elinolosuhteita.

Käytännössä palkinto on taiteilija Markku Salon tekemä Valkohäntä-pronssiveistos ja 7 000 euron rahapalkinto maakuntaneuvos Jussi V. Niemen rahastosta.

Kunniamaininta hyvinvointialueen valmistelijoille

Aiemmin päivällä Pirkanmaan maakuntahallitus jakoi palkintoon liittyvän kunniamaininnan. Se myönnettiin Pirkanmaan hyvinvointialueen valmistelijoille.

Kunniamaininta luovutettiin Pirkanmaan hyvinvointiseminaarissa sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkö Kari Hakarille, muutosjohtaja Jukka Alasentielle ja sote-muutosjohtaja Jaakko Herralalle. Kunniamaininnan perusteena on korkealla kunnianhimolla toteutettu edelläkävijäyhteistyö, joka toimii hyvänä pohjana hyvinvointialueen myöhemmälle kehittämiselle.

Mikä?

Aikaisemmat Pirkanmaan palkinnot

Vuonna 2021 Neule- ja lifestyle-lehti Laine.

Vuonna 2020 Verte oy:n toimitusjohtaja Sakari Ermala ja Pirkanmaan Jätehuolto oy:n toimitusjohtaja Harri Kallio.

Vuonna 2019 Tampereen yliopiston Silmäryhmän johtaja, professori Heli Skottman ja tutkijatohtori Anni Mörö.

Vuonna 2018 Tampere 3 ja yhteisesti: Museokeskus Vapriikki, Tampereen Ooppera, Tampereen Teatteri ja Tampereen Työväen Teatteri.

Vuonna 2017 Aulis Aarnio, Pirkanmaan Hoitokoti, Sorin Sirkus ja Suomen 4H -liitto.

Palkinnon ovat saaneet myös Eppu Normaali, Mauri Kunnas, Gösta Serlachiuksen taidesäätiö, Agco Power oy, Kiilto Family oy, TV2:n Pikku kakkonen, Tampereen Pyrintö ry, Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry, Pirkanmaan Osuuskauppa ja professori Markus Pessa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut