Poliisia kaahattiin karkuun maanantaina Lempäälässä ja Urjalassa – kummatkin pakomatkat päätyivät ojaan

Poliisi suoritti maanantaina nopeusvalvontaa Urjalassa sekä Lempäälässä. Molemmilla paikkakunnalla tutkaan ajoi huomattavaa nopeutta auto, joka ei totellut poliisin antamaa pysäytyskäskyä.

23.8. 14:27

Aamulehti

Ensimmäinen pakeneminen tapahtui hieman ennen puoli yhdeksää aamulla, kun Sisä-Suomen poliisilaitoksen valvonta- ja hälytyssektorin poliisipartiot tekivät nopeusvalvontaa Urjalassa.

Poliisipartiota vastaan tullut henkilöauto lähti poliisia pakoon huomattavalla ylinopeudella. Takaa-ajo jatkui noin 40 minuutin ajan, kunnes ajoneuvo ajoi ulos tieltä ja päätyi ojaan.

”Auto lähti Urjalasta Punkalaitumelle Humppilaan ja päätyi lopulta Nuutajärvelle”, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Lassi Suoranta avaa pakomatkaa.

Auton kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Hän ajoi huomattavaa ylinopeutta takaa-ajon aikana ja vaaransi muun muassa jalankulkijoiden sekä polkupyöräilijöiden liikenneturvallisuutta.

”Tässä tapauksessa kyydissä oli yksi matkustaja koko takaa-ajon ajan”, Suoranta kertoo.

Hänen mukaansa henkilöitä kuullaan tapauksesta tänään. Ajoneuvon kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä huumausainerikoksesta.

Vastaava tapaus

Toinen takaa-ajotilanne tapahtui maanantaina kello yhdeksän jälkeen illalla Lempäälässä, jossa suoritettiin niin ikään nopeusvalvontaa. Poliisipartiota vastaan ajanut henkilöauto pakeni huomattavalla ylinopeudella. Kuljettaja ajoi lähes yhdeksänkymmenen kilometrin tuntivauhtia 30:n nopeusrajoitusalueella .

”Epäilty törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen tapahtui taajama-alueella”, tutkinnanjohtaja Suoranta kertoo.

Takaa-ajo päättyi lopulta ajoneuvon suistuttua ojaan. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä törkeästä rattijuopumuksesta.

Poliisi ei kommentoi kummankaan tapauksen kohdalla, aiheutuiko tilanteesta vammoja autossa olleille henkilöille.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut