Kangasalle rakennetaan huippusuosittua kaupunginosaa poikkeuksellisella tavalla – Näin valmiilta näyttää alueella, jossa asutaan vasta vuoden päästä

Kangasalan Lamminrahkan ensimmäisen vaiheen rakentaminen etenee kovaa vauhtia. Vaikka alueen ensimmäiset asukkaat muuttavat uuteen kaupunginosaan aikaisintaan noin vuoden päästä, monet palvelut sekä ympäristö rakentuvat parhaillaan kohti valmista.

Kangasalan Lamminrahkan Haltijanmäen alueella tehtiin yleisten alueiden viimeistelytöitä 23. elokuuta. Elokuun loppuun mennessä alue on asfaltointeja ja istutuksia myöten valmiina, vaikka alueella ei ole vielä vuoteen yhtäkään asukasta.

26.8. 6:00 | Päivitetty 26.8. 11:45

Aamulehti

Tampereen rajalle, Lahdentien kylkeen, rakentuu parhaillaan Kangasalan uusi kaupunginosa Lamminrahka.

Tulevaisuudessa noin 8 000 asukkaan uusi alue on alkanut muovautua paikalleen lähes huomaamatta. Tälläkin hetkellä Lahdentietä pitkin kulkeville uuden alueen olemassaolosta kertoo lähes ainoastaan korkealle ulottuvat nosturit sekä käyttäjiään odottava, värikkäin lehtikuvioin koristeltu eritasoliittymä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut