Viikonloppuna Pirkanmaallakin voi nähdä tähdenlentoja – Asiantuntija kertoo, millaisissa olosuhteissa perseidien meteoriparven bongaa parhaiten

Perseidien meteoriparven aktiivisin vaihe on tänä viikonloppuna. Taivaalla saattaa siis tulevina öinä nähdä useita tähdenlentoja.

Perseidien tähdenlentojen näkemiselle on otollinen aika tulevana viikonloppuna. Kuva Kaupinojan saunan rannasta vuodelta 2011, jolloin perseidien meteorit kävivät tavanomaista lähempänä maapalloa.

12.8. 19:07

Aamulehti

Todennäköisesti paras aika bongata tähdenlentoja on lauantaina aamuyöstä. Ursan tiedottaja Anne Liljeström kertoo, että mitä pimeämpää on, sitä todennäköisemmin perseidien meteoriparvia näkee taivaalla. Tästä johtuen Oulun pohjoispuolella tähdenlentojen havaitseminen on haastavaa, sillä yöt ovat alueella vielä melko valoisia.

”Kannattaa etsiä mahdollisimman pimeä ja avoin paikka, jotta näkee mahdollisimman paljon taivasta”, Liljeström ohjeistaa.

Pilvisyys ja kuun valo saattavat osaltaan heikentää näkyvyyttä, mutta Liljeströmin mukaan Pirkanmaallakin alkaa monin paikoin olla jo melko pimeää öisin. Mitä etelämmäs liikutaan, sitä todennäköisempää tähdenlentojen näkeminen on.

Tähdenlentoja näkyy eniten aamuyöllä, mutta niitä voi nähdä heti pimeän laskettua, mikäli taivas on selkeä.

Mikä?

Perseidien tähdenlennot

Perseidit ovat säännöllisiä meteoriparvia. Perseidit, kuten muutkin yleisesti tunnetut meteoriparvet, aiheuttavat tähdenlentoja vuosittain aina suunnilleen samaan aikaan.

Ne johtuvat pyrstötähtien eli komeettojen ydinten murusista ja pölystä, joita komeetat jättävät radalleen kiertäessään auringon ympäri. Jos maapallon rata risteää tämän materiaalin kanssa, osa siitä voi ajautua maan ilmakehään.

Perseidien meteoriparvia esiintyy yleensä heinäkuun puolesta välistä elokuun loppuun.

Perseidit ovat nopeita, kirkkaita ja usein punertavan vanan jättäviä. Vanat saattavat jäädä taivaalle useaksi sekunniksi, ja kirkkaimmissa bolideissa jopa minuuteiksi.

Lähde: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Malttia bongaukseen

Liljeströmin kertoo, että tähdenlentoparvia on saattanut nähdä jo heinäkuussa, mutta niiden runsain esiintymisaika on käynnissä nyt.

”Se alkoi tämän viikon keskiviikkona ja jatkuu nyt sunnuntaihin. Vielä ensi viikollakin niitä saattaa nähdä.”

Tähdenlentoja sinällään voi nähdä kaikkina selkeinä öinä. Mitä pidempään ulkona malttaa olla, sitä todennäköisemmin tähdenlennon saattaa myös nähdä.

”Vähän malttia matkaan, ja auttaa jos tekee siitä sellaisen pienen projektin. Ottaa vaikka jonkun makuualustan ja lämmintä juotavaa mukaan sekä kavereita.”

Tähdenlentoja odotellessa saattaa Liljeströmin mukaan tänä viikonloppuna nähdä myös esimerkiksi valaisevia yöpilviä ja tähtiä. Alkuviikosta havaittuja revontulia ei kuitenkaan tälle viikonlopulle ole luvassa. Perseidien aktiivisimman vaiheen aikana voi näkyä myös poikkeuksellisen kirkkaita tähdenlentoja eli tulipalloja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut