Poliisilla poikkeuksellisen kiireinen vuorokausi, Pirkanmaalla yli 400 tehtävää – Virroilla rattijuoppo törmäsi vastaan tulleeseen kuorma-autoon

Poliisilla oli lauantaiaamun ja sunnuntaiaamun välillä paljon tehtäviä Pirkanmaalla. Virroilla henkilöauto ja kuorma-auto kolaroivat aamuyöstä.

31.7. 11:25

Aamulehti

Tampereen Ratinan stadionille Hassisen koneen lauantai-iltaiselle keikalle kerääntyneet 30 000 ihmistä eivät aiheuttaneet erityisiä järjestyshäiriöitä, kertoo komisario Marko Luosan Sisä-Suomen poliisilaitokselta.

Lue lisää: Hassisen kone ei tarjoillut Ratinassa pelkkää nostalgiaa vaan myös virtuoosimaisesti esitetyn rockelämyksen – lue kauan odotetun juhlakeikan arvio tästä

Ruuhkaa ja tilapäisiä liikennehäiriöitä konsertista syntyi, mutta poliisilla ei Luosan mukaan ollut mahdollisuuksia esimerkiksi ohjata liikennettä kiireellisempien tehtävien vuoksi.

”Viime yö on ollut kohtuu vilkas Pirkanmaalla.”

Poliisilla oli Pirkanmaalla lauantaiaamun ja sunnuntaiaamun välisenä aikana 402 tehtävää, mikä on tavallista viikonloppuyötä suurempi lukema. Tyypillisesti vastaavassa ajassa viikonloppuna tehtäviä on Luosan mukaan noin 300.

Poliisia työllistivät esimerkiksi pahoinpitelyt, liikennerikkomukset sekä järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen julkisilla paikoilla.

Suurimpaan osaan tehtävistä liittyi Luosan mukaan alkoholi ja sen liiallinen käyttö.

Virroilla nokkakolari

Varhain sunnuntaiaamuna Virroilla Killikoskentiellä henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle ja törmäsi vastaantulevaan kuorma-autoon.

Pirkanmaan pelastuslaitos sai päivystävän palomestarin Jari Hiltusen mukaan hälytyksen kolarista kello 4.41. Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi onnettomuuspaikan raivaaminen ja siivoaminen. Paikalla oli myös useita ensihoidon yksiköitä.

Henkilöautoa kuljettanutta 48-vuotiasta miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta, kertoo päivystävä tutkinnanjohtaja Markku Laakso Sisä-Suomen poliisilaitokselta.

Kukaan ei Laakson mukaan loukkaantunut tilanteessa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut