Kaksi autoa kolaroi Hämeenlinnan ja Pälkäneen välisellä tiellä – liikenne kulki hetken vain yhdellä kaistalla

17.7. 13:40 | Päivitetty 17.7. 14:07

Aamulehti

Henkilöauto törmäsi toisen henkilöauton perään Hämeenlinnan ja Pälkäneen välisellä tiellä 57 sunnuntaina noin puoli yhden aikaan, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitos.

Pelastuslaitoksen mukaan toinen autoista oli tiensivuun pysähtyneenä, kun siihen törmättiin. Törmäävä auto ei ajanut kovin korkealla nopeudella, joten onnettomuudessa osallisina olleiden henkilöiden loukkaantumiset jäivät vähäisiksi. Autot kärsivät törmäyksessä vähäisiä peltivaurioita, pelastuslaitokselta kerrotaan.

Autot jäivät onnettomuuden jälkeen keskelle tietä, jonka takia niistä oli hetkellistä liikennehaittaa muulle liikenteelle, kun yksi ajokaista jouduttiin sulkemaan pelastus- ja raivaustöiden vuoksi noin tunnin ajaksi. Pelastuslaitoksen mukaan suurempia ruuhkia ei kuitenkaan ehtinyt muodostua. Alueella oli liikenteenohjaus.

Pelastuslaitoksen lisäksi paikalla kävi myös ensihoito ja poliisi.

Poliisin mukaan alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuuteen. Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Päivitetty 17.7. kello 14.08: Lisätty poliisin tiedot.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut