Tuttu lintu on Pirkanmaalla niin harvinainen, ettei sitä juuri metsästetä – vieraspetojen vähentäminen voi kasvattaa kantaa

Fasaanien määrän uskotaan nousevan sen myötä, kun minkkien ja supikoirien määrää saadaan vähennettyä.

Urosfasaani röyhistelee ja näyttää, kuinka komea on. Kuvan on ottanut Reijo Lehtonen Vilppulasta huhtikuussa 2022.

11.7. 7:14

Aamulehti

Ruskeasulkainen fasaani on tuttu näky monelle pirkanmaalaiselle. Toisin kuin usein luullaan, se ei ole luonnossa järin yleinen lintulaji. Siksi fasaania usein tarhataan tai istutetaan Suomessa.

Supikoirien ja minkkien metsästykseen keskittyvä hanke voi olla kasvattamassa fasaanien luonnonvaraista kantaa myös Pirkanmaalla. Ylöjärven Erämiesten puheenjohtaja Tero Kangasniemi sanoo, että lintuja on viime aikoina ollut alueella enemmän kuin pitkään aikaan.

”Ei niitä järkyttävän paljon ole, mutta kyllä kukkoja kiekuu siellä täällä”, hän sanoo.

Metsästäjäliiton hankkeella pyritään pienentämään supikoirien ja minkkien kantoja. Molemmat lajit ovat pesäsaalistajia, eli niiden väheneminen voi vaikuttaa fasaanin pesinnän onnistumiseen.

”Vieraspetopyynti on fasaanin kannalta on aika ratkaisevassa roolissa”, Kangasniemi sanoo.

Fasaanit hyötyvät pesärosvojen vähenemisestä

Vieraspeto-hankkeen hankevastaavan Petri Passilan mukaan minkkien ja supikoirien pyynti on jo paikallisesti näkynyt fasaanien kannoissa. Hän on itse seurannut Valkeakosken ja Hattulan välisen rajan tuntumassa esiintyviä fasaaneja.

”Tässä on nyt pyydetty monta vuotta supikoirat pois, ja 2019 vuoden keväällä tällä kylällä nähtiin ensimmäinen luonnonvarainen fasaanipoikue”, Passila sanoo.

Hanke alkoi 2021 vuoden kesäkuussa, ja näillä näkymin se jatkuu helmikuulle 2023. Sillä pyritään turvaamaan erityisesti vesistöjen läheisyydessä pesivää linnustoa, mutta myös muut linnut kuten fasaanit hyötyvät saalistajien vähenemisestä.

Myös Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Markus Piha sanoo, ettei minkkien ja supikoirien vähentymisestä ainakaan voi olla haittaa fasaanille.

”Paikallisella tasolla minkkien ja supikoirien vähentäminen edesauttaa varmasti monien lintulajien pesintöjen onnistumista.”

Fasaanin metsästys vähäistä

Tero Kangasniemen mukaan fasaanin metsästys on vähäistä varsinkin pienen kannan vuoksi. Ylöjärven alueella puhutaan yksittäisistä linnuista vuodessa.

”Hyvin vähän sitä meillä päin pyydetään”, Kangasniemi sanoo. ”Niiden istuttelu ja muu ovat vähän rakkaudesta lajiin.”

Sen lisäksi, että fasaanin kanta on pieni, lintu asustaa usein lähellä ihmisasutusta, jolloin sitä ei välttämättä voi metsästää.

”Jos se pääsisi leviämään pikkuisen kauemmaksi asutuksesta, se voisi olla mielekkäämpää metsästettävää”, Kangasniemi sanoo.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut