Näin uusi työnhakumalli on toiminut Pirkanmaalla: Vain hieman yli 70 prosenttia noudattanut velvoitetta

Täysvelvoitteisien työnhakijoiden tulee hakea neljää eri työmahdollisuutta kuukauden aikana.

Uusi Pohjoismainen työvoimapalvelu otettiin käyttöön toukokuun alussa. Valtiovarainministeriö on arvioinut, että uudistuksella voidaan vuosikymmenen loppuun mennessä tuoda noin 10 000 lisätyöllistä.

8.7. 5:00

Aamulehti

Uusi Pohjoismainen työvoimapalvelumalli otettiin käyttöön toukokuussa. Mallin mukaisesti palveluita uudistettiin siten, että työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuneella on velvoite hakea lähtökohtaisesti neljään työpaikkaan kuukauden aikana.

Aamulehti pyysi työ- ja elinkeinoministeriöltä tietoja, miten uusi työnhakuvelvoite on toteutunut tähän mennessä Pirkanmaalla. Toukokuussa maakunnassa oli yhteensä 5 498 työnhakuvelvoitteeseen asetettua työnhakijaa.

Pirkanmaalla kaikista velvoitteista 73 prosenttia on asetettu täysinä, eli hakijan tulee tehdä neljä hakua kuukaudessa. Osalle työttömistä velvoite on asetettu siten, että hänen tulee hakea 1–3 työtä kuukaudessa. Kaikille hakijoille velvoitetta ei ole asetettu lainkaan. Tähän vaikuttaa muun muassa työnhakijan koulutus, osaaminen sekä hänen työkykynsä ja alueen työmarkkinatilanne.

Asteittain voimaan

Kaikista työnhakijoista, joille on asetettu minkä tahansa tasoinen työnhakuvelvoite, 73 prosenttia haki vaadittuun määrään työpaikkoja. Täysvelvoitteisista 71 prosenttia täytti velvoitteen.

”Täytyy huomioida, että luvussa on ilmeisesti työllisyyden kuntakokeilunkin luvut, ja Pirkanmaan työttömistä ja lomautetuista noin 70 prosenttia kuuluu kuntakokeilun piiriin”, Pirkanmaan TE-toimiston palvelujohtaja Airi Mast kommentoi Aamulehdelle sähköpostitse.

Työnhakuvelvoitetta ei ole asetettu kaikille työnhakijoille, vaan uudistus tulee vaiheittain voimaan. Työhakuvelvoite annettiin toukokuussa uusille asiakkaille. Vanhat asiakkaat siirtyvät tuen piiriin, kun heidän työllisyyssuunnitelmansa päivitetään.

Panostetaan tiedotukseen

Mastin mukaan, koska malli on uusi, varsinaisia odotuksia sille, kuinka monet asiakkaat toteuttavat heille osoitettua työnhakuvelvoitetta, ei ole osattu arvioida.

”Uskomme, että luvut paranevat, kun asiakkaat saavat lisää tietoa uudesta mallista ja työnhakuvelvollisuudesta.”

Hän toteaa, että ensimmäisiin kuukausiin on mahtunut myös haasteita. Esimerkiksi kesän alussa asiakkaiden tulovirta aiheutti ruuhkaa ja hidasti mallin käynnistymistä.

Jatkossa TE-toimistolla pyritään panostamaan entistä enemmän velvoitteesta tiedottamiseen muun muassa webinaarien kautta. Lisäksi asiakkaille pyritään kertomaan tarkemmin, millä työnhakumahdollisuuksilla työnhakuvelvoitteita voi toteuttaa.

Mikä?

Pohjoismainen työvoimapalvelumalli

Uusi lainsäädäntö astui voimaan toukokuun alussa.

Tavoitteena on tukea nopeaa työhön pääsyä ja uudelleen työllistymistä.

Työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautunut pääsee alkuhaastatteluun viiden arkipäivän kuluessa ja hänelle tehdään oma työllistymissuunnitelma.

Kolmen ensimmäisen kuukauden aikana työnhakija tapaa TE-toimiston tai kunnan työllisyyspalveluiden virkailijan noin kahden viikon välein. Näitä keskusteluja käydään yhteensä seitsemän.

Työttömän on myös haettava lähtökohtaisesti neljää työmahdollisuutta kuukaudessa välttääkseen karenssin.

Kuntakokeilun myötä osa TE-toimistojen työnhakija-asiakkaita siirtyi kunnan piiriin, jolloin hänen palveluistaan vastaa kunta. Kokeilu käynnistyi maaliskuussa 2021 ja se päättyy vuoden 2024 lopussa.

Vireät markkinat

Mastin mukaan uuden mallin hyötyjä työllistymiseen on vielä vaikea tietää, sillä se on ollut käytössä kaksi kuukautta.

”Tällä hetkellä työmarkkinat vetävät muutenkin erittäin hyvin Pirkanmaalla, joten ei voida arvioida, mikä on uuden asiakaspalvelumallin osuus tästä.”

Hakija päättää itse, mihin hakee velvoitteen puitteissa, mutta kohteiden tulisi kuitenkin olla sellaisia, joihin hänellä on realistiset mahdollisuudet päästä.

Työtä voi hakea myös muilla keinoilla kuin hakemalla avoimia työpaikkoja.

”Esimerkiksi avointen hakemusten lähettäminen, Ilmoittautuminen rekrytointi- ja henkilöstövuokrausfirman työntekijärekisteriin tai työn kysyminen suoraan työnantajilta lasketaan tähän”, Mast listaa.

Sen sijaan koulutukseen hakeminen ei täytä työnhakuvelvollisuutta, ellei kyseessä ole rekrytointikoulutus.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut