Rippileirin käy tänä kesänä enemmän nokialaisnuoria kuin koskaan aikaisemmin – Nyt 15-vuotias Kaisla Halkio kertoo, mitä riparin käyminen merkitsee

Nokian Urhatun leirikeskuksessa ei ole kesäisin juuri tilaa muille ryhmille kuin rippileiriään viettäville.

Kaisla Halkio, 15, oli tullut riparille, koska sisko oli puhunut leiristä niin paljon hyvää ja oli ollut isosenakin.

5.7. 18:05 | Päivitetty 6.7. 9:56

Iso joukko nuoria istuu luonnonvaloa tulvivan ikkunan edessä. Pöydällä heidän edessään on korttipinoja, joista jokainen vuorollaan nostaa yhden kortin. Sananselityspeliä voi ilmeisesti pelata ilman pelilautaakin.

”Hei Timo, mikä on tuohi?” kajahtaa kysymys.

Rippileirin pappi Timo Uotila nostaa katseensa mietteliäästi kattoa kohden.

”Hmm. Sehän on se koivun, noh, kuori.”

”Ai, me ajateltiin että se on joku vanha kangas tai joku.”

Naurunhelähdysten myötä nuorison päät kääntyvät takaisin pelin pariin. Uotila katsahtaa toimittajan lehtiötä ja hymyilee.

”Eilen pohdimme samaisen pelin aikana, että mitä on pikakirjoitus. Sitä eivät toimittajat varmaan enää juurikaan tee.”

Vaikka Uotila on rippileirillä papin roolissa, eivät liperit korista kaulaa. ”Se olisi aika rasittava tällä helteellä”, Uotila toteaa.

Poikkeuksellisen suuri ikäluokka

Nokian Urhatun leirikeskuksen varauskalenteri on kesäisin tiiviisti täytetty. Seurakunnan omistama keskus on rippileiripaikkojen aatelia: vehreä ympäristö, rantasauna laitureineen ja pihapelejä tikkataulusta lentopalloverkkoon.

Tänä kesänä Nokialla rippileirin käy määrällisesti enemmän nuoria kuin koskaan aikaisemmin, noin neljäsataa. Prosentuaalisesti luku on pysynyt viime vuodet melko samana, eli Uotilan mukaan korkeana.

”Nokialla suurin osa rippi-ikäluokasta käy rippikoulun. Tämänvuotinen ikäluokka on poikkeuksellisen suuri.”

Jutussa kuvattu rippileiriryhmä on aiheeseen sopiva: UPX-nimellä kulkeva joukkio nuoria on perustettu ylimääräisenä suuren kysynnän vuoksi. Ennätysmäärä rippikoululaisia ei näy leiriläisten arjessa, mutta Uotila toteaa seurakunnan saaneen hieman raapia päätään nuorisomassan sijoittelun kanssa.

”Kun teimme rippikoulujen suunnitelmaa viime syksyn alussa, emme vielä tienneet että tarvitsisimme yhden leirin lisää. Ikäluokka oli kyllä toisaalta tiedossa ja siihen oltiin valmistauduttu muilta osin.”

Myös koronapandemia on vaikuttanut tämän kesän rippileireihin. Kahtena viime talvena ei voitu järjestää talviripareita esimerkiksi kokoontumisrajoitusten vuoksi, joten tänä kesänä riparille osallistuu myös sellaisia, jotka olisivat toisessa tilanteessa ehkä valinneen talvileirin.

”Kahteen vuoteen ei nuorille ollut oikein mallia talviripareista, joten painetta kerääntyi tälle kesälle.”

Kaisla Halkio on tutustunut riparilla moniin uusiin ihmisiin.

"Ikimuistoisia kokemuksia”

15-vuotias Kaisla Halkio kertoo siskonsa puhuneen rippileiristä niin paljon hyvää, että hänkin päätti lähteä tänä kesänä mukaan. Nokian Taka-Lauttalassa asuva Halkio kertoo sisarensa olleen monesti isosenakin.

”Ajattelin, että täältä saisi hyviä uusia kavereitakin”, Halkio tuumii.

Muutamia leiriläisiä Halkio tunsi jo etukäteen, mutta suurin osa kasvoista on vieraita. Erinomaista materiaalia uusiin tutustumisiin siis. Halkio sanoo, että riparin neljä ensimmäistä päivää ovat olleet todella mukavia.

”Minulla ei sinänsä ollut ennakko-odotuksia rippileiristä, mutta oppitunnit ovat osoittautuneet mielenkiintoisiksi. Riparin käyminen merkitsee minulle ikimuistoisia kokemuksia ja kivoja muistoja.”

Nokian Urhatun leirikeskus on varsinainen kesäkeidas rantasaunoineen ja uimarantoineen.

Eläkkeellä ripareita tulee ikävä

Timo Uotilan tämänviikkoinen leiri koostuu 25:stä 14–15-vuotiaasta nuoresta, viidestä isosesta ja kolmesta vetäjästä, joista Uotila itse on yksi. Hän on tehnyt koko työuransa seurakuntatyön parissa. Rippileireillä hän on ollut monissa eri rooleissa oman arvionsa mukaan jopa sata kertaa.

”Suurin osa noista kerroista tietysti pappina. Leiriviikon jälkeen on aina aivan puhki, mutta kiitollinen siitä, että tätä hommaa saa tehdä. Eläköidyn parin vuoden päästä ja veikkaan, että rippileirit ovat se asia, jota tulee ikävä.”

Ripari on merkittävä osa suuren osan suomalaisista nuorista elämää. Myös Uotila antaa itse käymälleen rippileirille suuren painoarvon:

”Varmasti oma ripari vuonna 1975 oli iso tekijä siihen, että ikään kuin juutuin seurakunnan kuvioihin mukaan ja löysin sieltä omille vahvuuksille hyvää tilaa kasvaa ja kehittyä. Eräänä päivänä huomasin, että papiksi olin päätynyt.”

Uotilan ensimmäisestä rippileiristä on siis 47 vuotta. Sinä aikana mies on saanut olla aitiopaikalla seuraamassa suomalaisen nuorison muutoksia, kehitystä ja kasvua. Iloja ja suruja. Se on Uotilan mukaan hirvittävän suuri etuoikeus. Jokainen rippikoulun käyvä nuori ansaitsee sen, että paikalla olevat aikuiset suhtautuvat asiaan vakavasti, hän sanoo.

”Tämän päivän nuoret ovat hyvin kykeneviä ilmaisemaan itseään, luomaan mielipiteitä ja esiintymään. He tietävät todella paljon asioista, toisin kuin omina nuoruusaikoinani.”

UPX-rippileiriryhmän isoset Ronja Ahoniemi (vas.), Elli Kinnunen, Nella Mustonen, Hertta Liikanen ja Jonna Puisto (edessä). Liikanen ja Kinnunen ovat isosina jo toista kesää, muille kesä on ensimmäinen isosena.

Isosena on vielä hauskempaa kuin riparilaisena

Suomalaisten rippikoulujen ja -leirien erityisenä vahvuutena ovat isoset, eli itse oman leirinsä vuosi tai kaksi sitten käyneet nuoret. Tällä leirillä heitä on viisi: Ronja Ahoniemi, Elli Kinnunen, Nella Mustonen, Hertta Liikanen ja Jonna Puisto. Liikanen ja Kinnunen ovat isosina jo toista kesää, muille kesä on ensimmäinen isosena.

Isosen rooli on olla toimia linkkinä leirin vetäjien ja leiriläisten välillä. Liikanen kertoo päätöksen isoseksi lähtemisestä syntyneen siitä, että hänen omalla leirillään isoset olivat erityisen mukavia.

”Meille sanottiin, että jos riparilaisena oli hauskaa, niin vielä hauskempaa tulee olemaan isosena”, Liikanen muistelee.

Muut tytöt myötäilevät. Koska oma leiri ja sen isoset olivat kivoja, haluttiin sama kokemus sekä elää uudestaan että tarjota muille.

Isoskoulutus kestää kokonaisuudessaan kaksi vuotta, mutta pestiin voi hakeutua jo ensimmäisenä kesänä oman rippileirin jälkeen. Aikooko koko viisikko hakeutua isoseksi tai leiriapuriksi seuraavanakin kesänä?

Vastaukset ovat lähes yhdestä suusta: kyllä.

Kaisla Halkion rippiraamattu on jo saanut ylleen värikkäitä tussauksia.

Nuoret osaavat kyseenalaistaa

Timo Uotila toteaa, että nuorten lisäksi myös rippikoulun luonne on muuttunut vuosien saatossa. Jos aikaisemmin rovastilla oli yksi ja ainoa totuus, joka painettiin mieleen sanatarkasti, niin nyt ilmapiiri on keskusteleva ja yhteisöllinen. Uotila kuvaa rippikoulua yhteiseksi prosessiksi, jossa yritetään antaa eväitä nuoren kasvulle.

”Ja tämän päivän nuorilla on ehdottomasti paljon kapasiteettia tälle kasvamiselle. Opetetaanhan heitä päivähoidosta lähtien itsearviointiin ja ilmaisemaan omia ajatuksiaan. 15-vuotiaasta Timosta ei ehkä olisi ollut nykyajan rippikouluun.”

Vaikka tapa, jolla asioita käsitellään on muuttunut paljon, on rippikoulun sisältö Uotilan mukaan suurilta osin sama kuin aina ennenkin. Jotta nuori pääsee konfirmoiduksi, eli saa täysivaltaisen seurakuntalaisen oikeudet, on huolehdittava siitä, että hänelle on muodostunut ymmärrys siitä, mitä on olla kristitty.

Mutta: nuoret myös kyseenalaistavat leirillä opetettuja asioita. Onneksi, toteaa Uotila.

”Siihen pyritään, että he ajattelevat omilla aivoillaan. Ei missään nimessä ole tavoite, että nuoret olisivat samaa mieltä minun kanssani tai kenenkään leirillä olevan kanssa. Asiat, joiden kanssa työskennellään, levitetään kaikkien yhteiselle pöydälle.”

Kuin sanaselityspelin korttipakka konsanaan.

Oikaisu 6.7.2022 kello 9.56: Jutun otsikossa oli nimivirhe. Kaisla Halkion nimi oli kirjoitettu otsikossa väärin Kaisa Halkioksi. Korjattu oikeaan muotoon.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut