Ylöjärveläinen kaupunginvaltuutettu Markku Mäki-Ventelä on kuollut – Kaupunki kunnioittaa pitkäaikaisen valtuutetun muistoa suruliputuksella

Ylöjärven kaupunki kunnioittaa Markku Mäki-Ventelän muistoa suruliputuksella kaupungintalolla maanantaina. Aamulehti tapasi siviilissä poliisina työskennelleen Mäki-Ventelän heinäkuussa 2018.

4.7. 16:35

Aamulehti

Ylöjärven kaupungin pitkäaikainen kaupunginvaltuutettu sekä kaupunginhallituksen jäsen Markku Mäki-Ventelä (ps.) on kuollut.

Ylöjärven kaupunki kertoi asiasta verkkosivuillaan maanantaina aamupäivällä. Siviiliammatiltaan poliisina työskennellyt Mäki-Ventelä oli kuollessaan 57-vuotias.

Ylöjärven perussuomalaisten valtuustoryhmän jäsen Hannu Ruuska kertoo, että tieto Mäki-Ventelän kuolemasta tavoitti puolueen maanantain aamupäivällä.

Suru-uutisesta herkistynyt Ruuska kertoo Aamulehdelle, että Mäki-Ventelä nautti suurta luottamusta yli puoluerajojen.

”Häntä kunnioitettiin laajasti paitsi ryhmän sisällä, myös muissa puolueissa, ja hänen poismenonsa tulee jättämään ison aukon.”

Ylöjärven kaupunki kunnioittaa Markku Mäki-Ventelän muistoa suruliputuksella kaupungintalolla maanantaina.

Aamulehti tapasi Markku Mäki-Ventelän heinäkuussa 2018: Tampereella työskentelevä ylikonstaapeli Markku Mäki-Ventelä huolehti Trumpin turvallisuudesta salaisen palvelun agenttien kanssa – ei nähnyt presidentistä vilaustakaan

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut