Historiallinen rakennus myynnissä Valkeakoskella: ”Vähän kuin Pikku Pietarin piha”

Rakennus sijaitsee Lotilan kartanon entisillä mailla ja se on valmistunut vuonna 1870. Lotilan kartano paloi vuonna 1940.

Tilanhoitajan asuintalon päädyssä oli aikoinaan kartanon väentupa.

4.7. 7:05

Valkeakosken Lotilassa Lotilanjärven läheisyydessä seisoo jykevästi graniittikiviperustalla vanha keltainen hirsitalo. Historiankin havinaa henkivä rakennus on nyt myynnissä kunnostustaitoisille.

Rakennus löytyy kuusikujan päässä sijainneen ja vuonna 1940 tulipalossa tuhoutuneen Lotilan kartanon entisiltä mailta. UPM:n asiakirjahallinnon päällikkö Ari Sirén kertoo, että kyseessä on kartanon tilanhoitajan vanha asuintalo. Sen toisessa päässä oli aikoinaan kartanon väentupa.

”[Lotilan] kartano oli Yhtyneiden Paperitehtaiden maatila ilman varsinaista päärakennusta. Oppilaskoulua varten valmistui vuonna 1931 Palmqvistin suunnittelema koulurakennus, joka on nykyään yksityinen asuintalo.”

UPM:n kiinteistöluettelon mukaan nyt myynnissä oleva talo on valmistunut vuonna 1870. Myynti-ilmoituksessa kerrotaan, että se on peruskorjattu vuonna 1975. OP-kodin kiinteistönvälittäjä Tuija Kyyhkynen kertoo, että rakennuksen ulkokuori on säilynyt lähes ennallaan ja sen ikkunat ovat alkuperäiset.

Rakennuksessa on tällä hetkellä kolme erillistä huoneistoa: yksiö, kaksio ja kolmio ja yhteiskäytössä oleva saunaosasto.

Rakennus ei sijaitse aivan järven rannalla, mutta lähellä on Lotilanjärven uimaranta. Talvella järvellä voi hiihtää.

Vaatii näkemystä ostajalta

Kohde tuli myyntiin kesäkuussa. Rakennus sijaitsee omalla 2970 neliömetrin suuruisella tontilla. ilmoitus on Kyyhkysen mukaan herättänyt jo jonkin verran kiinnostusta.

Vastaavia vanhoja rakennuksia tulee alueella myyntiin harvakseltaan. ”Ei missään tapauksessa joka kuukausi tule, ehkä jokunen vuodessa.” Potentiaalia myytäviksi kohteiksi kuitenkin on. ”Valkeakoskella on Sääksmäki mukaan lukien kohtalaisesti vanhoja rakennuksia.”

Koska rakennus on sisätiloista tyydyttävässä kunnossa, vaatii sen kunnostaminen ostajalta näkemystä ja remontointitaitoja. Kyyhkynen arvioi, että kohde voi kiinnostaa erilaisia ostajia.

”Asunnoista yhden voisi muokata itselle ja vuokrata kahta muuta. Muokkaamalla siitä saisi mahtavan myös omalle perheelle, yläkertaan voi rakentaa omaa tilaa. Periaatteessa se voisi sopia sijoittajallekin, joka hakee vähän persoonallisempaa kohdetta.”

Tähän mennessä jokaisessa asunnossa on asunut eri perhe. ”Siinä on ollut menneen maailman henkeä siinä mielessä, että on ollut yhteisöllisyyttä. Vähän kuin Pikku Pietarin piha pienessä muodossa.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut