Visuveden sillalla autoliikenne kulkee, mutta purjeveneet eivät pääse kanavasta läpi ainakaan muutamaan päivään

Perjantaina kolmisen tuntia suljettuna silta jumittui lauantaina uudelleen, mutta se saatiin jälleen ajettavaan kuntoon alle tunnissa. Siltaa ei kuitenkaan voida kääntää laivoille auki ennen kuin vika korjataan.

Visuveden silta ei mennyt kunnolla kiinni, ja sen vuoksi liikenne oli sen kohdalta katki. Kuva on otettu kesäkuussa 2009.

1.7. 17:22 | Päivitetty 2.7. 18:19

Aamulehti

Ruovedellä sijaitsevalta Visuveden sillalta pääsee taas ajamaan läpi, mutta vesiliikenne on poikki sillassa ilmenneiden ongelmien vuoksi. Lauantaiaamuna tieliikenne oli poikki Muroleen kanavan käyttökeskuksen mukaan noin 45 minuuttia.

Visuveden silta on avattava silta, ja kanavan kautta kulkee esimerkiksi Tarjanne. Purjeveneet ja muut korkeat alukset eivät toistaiseksi pääse kulkemaan sillasta läpi, koska siltaa käännettäessä se saattaisi mennä uudelleen jumiin. Esimerkiksi moottoriveneet mahtuvat kulkemaan sillan alta.

Muroleen kanavan käyttökeskuksen mukaan ongelman syy on hydraulinen vika sillan nostokoneistossa. Väyläviraston kanavien ja vesiväylänpidon asiantuntija Sami Rasan mukaan korjaaja on tulossa tiistaina, ja korjaukset tehdään yötyönä.

Hän ei osaa sanoa, milloin silta toimii taas. Maanantaina on tarkoituksena selvitellä, mistä siltaan saadaan varaosia.

Purjeveneille ei ole kunnollista kiertoreittiä.

Sillassa oli toimintahäiriö jo perjantaina ja liikenne oli sen kohdalta katki. Häiriö alkoi perjantaina kello 16.32 ja silta saatiin toimimaan noin kello 19.30. Se jumittui uudelleen lauantaina Fintrafficin tieliikennekeskuksen mukaan kello 10.12.

Fintrafficin tieliikennekeskuksen liikenneoperaattori Marko Nuutinen kertoi perjantaina, että silta oli jäänyt jumiin, eikä mennyt täysin kiinni. Rakoa oli 10–15 senttimetriä.

Pitkät kiertoreitit

Liikenneoperaattori Juho Anttonen kertoi perjantaina, että jos autolla joutuu kiertämään siltaa, kiertomatkaa kertyy melko paljon. Jos esimerkiksi halusi ajaa Virroille asfalttitietä pitkin, täytyi ajaa Ruovedelle ja kiertää tien 65 kautta. Tällöin matkaa kertyi reilut 85 kilometriä.

Lyhin oikaisureitti oli 35 kilometriä, mutta se käsittää pieniä hiekkateitä.

”Visuvesi on aika laaja tuossa kohtaa. Siinä ei ole siltoja, joten joutuu pikkuteitä kiertämään”, Anttonen sanoi.

Hänen mukaansa kiinni menneiden puomien kohdalla moni oli perjantaina tehnyt U-käännöksen.

”Osa on kuitenkin jäänyt sillan kupeeseen jonottamaan, ja muutama on ollut pidempäänkin siellä.”

Korjattu 1. heinäkuuta 2022 kello 19.14: Korjattu tekstiin, että Tarjanne kulkee kanavan kautta eikä sillan alta.

Päivitys 2.7.2022 kello 10.32: Päivitetty juttuun, että silta on jumissa myös lauantaina.

Oikaisu 2.7.2022 kello 11.10: Jutussa kerrottiin aiemmin virheellisesti sillan ylittävän Muroleen kanavan. Kyseessä on tiellä 66 sijaitseva silta, ei Muroleen kanavan silta.

Päivitys 2.7.2022 kello 17.54: Lisätty kanavanhoitaja Kai Lähteenmäen tiedot sekä tarkennus siitä, että kaikki vesiliikenne ei ole poikki. Matalat alukset, kuten moottoriveneet pääsevät kulkemaan sillan ali.

Päivitys 2.7.2022 kello 18.19: Lisätty Väyläviraston Sami Rasan tiedot siitä, että korjaaja saapuukin maanantain sijaan tiistaina.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut