Sinilevätilanne rauhoittui Pirkanmaalla, mutta Tampere on poikkeus – katso tästä, missä järvissä sinilevää on havaittu

Sinilevähavainnot ovat laskusuunnassa Pirkanmaalla. Poikkeuksena on Tampere, jonka uimarannoilla havainnot ovat kasvussa. Ely-keskuksen asiantuntija kertoo, mitkä tekijät vaikuttavat haitallisten sinileväesiintymien syntyyn.

Kaukajärven Saunarannassa on tällä hetkellä havaittu runsaasti sinilevää. Kuva on otettu rannasta torstaina 30. kesäkuuta 2022.

30.6. 19:40

Aamulehti

Pirkanmaan ely-keskuksen mittausten mukaan Pirkanmaan vesistöjen sinilevätilanne on rauhoittumassa.

”Viime viikkoon verrattuna sinilevähavaintojen määrä on laskusuunnassa: juhannusviikolla levää havaittiin yhteensä kahdeksalla mittauspisteellä, tällä viikolla vain kolmella”, kertoo vesienhoidon asiantuntija Kukka Kujala ely-keskuksesta.

Tampereen kaupungin mittausten mukaan runsaasti sinilevää on havaittu kolmella rannalla ja vähän levää kuudelta rannalta. Viime viikkoon verrattuna levää on havaittu hieman enemmän, sillä silloin sitä todettiin yhteensä vain neljällä rannalla.

Lue lisää: Helle jatkaa paahtamista Pirkanmaalla, Tampereen rannoilla sinilevä on lisääntynyt – seuraamme elämää lämpöaallon keskellä

Missä?

Sinilevähavainnot Pirkanmaalla viikolla 26

Vähäisiä määriä sinilevää havaittu:

Aitoon Kankahuven uimarannalla

Aitoon Uusikylässä Pälkäneellä

Lempäälässä Pyhäjärven Mäyriänrannalla

Tampereen Alasjärvellä

Tampereen Elianderin rannalla

Tampereen Kaukajärven Riihiniemellä

Tampereen Lahdesjärvellä

Tampereen Pyynikillä

Tampereen Särkijärvellä

Runsaita määriä sinilevää havaittu:

Kangasalan Kirkkojärvellä

Tampereen Kaukajärven Saunarannalla

Tampereen Kaukajärven Uimalassa

Tampereen Kaupinojan rannassa Näsijärvellä

Kansalaishavaintoja sinilevästä kirjattu:

Kuhmoisten Lummenne-järveltä

Sastamalan Ylistenjärveltä

Toijalan satamasta

Tampereen uimarantojen sinilevätilannetta voi seurata kaupungin ajantasaisessa karttapalvelussa.

Lähteet: Tampereen kaupunki, Pirkanmaan ely-keskus, Järviwiki-verkkopalvelu

Syntyyn useita syitä

Kujalan mukaan on vaikea sanoa varmasti, mistä johtuu havaintojen väheneminen Pirkanmaalla. ”Vaikuttaa kuitenkin vahvasti siltä, että monilla vesialueilla esimerkiksi tuulen suunta on kääntynyt, pyöräyttänyt vesimassoja ja sekoittanut näkyviä leväkukintoja siten, että niiden runsas yhteenkertyminen on vähentynyt pintavesissä.”

Sinileväesiintymien määrään vaikuttavat muutkin tekijät kuin tuuli. ”Maanviljelysten ja asutusten läheisissä vesistöissä sinilevääkin esiintyy usein enemmän, sillä tällöin vesi on usein runsasravinteista.”

Myös helle kasvattaa sinileväesiintymien todennäköisyyttä. ”Helteellä tehdään keskimäärin enemmän havaintoja. Pintavesien lämpötilat ovat Pirkanmaallakin tällä hetkellä 4–7 astetta korkeampia kuin yleensä tähän aikaan vuodesta ja helteistä säätä on luvassa vielä toviksi, mikä lisää riskiä leväesiintymien ilmaantumiselle.”

"Levätilanne voi kuitenkin muuttua nopeastikin, jopa muutamien tuntien kuluessa, kun levälautat kasaantuvat ja hajoavat jälleen tuulen ja virtausten vaikutuksesta. Siksi tilannetta on vaikea ennustaa. Mutta kyllä hellekesinä tehdään keskimäärin enemmän havaintoja.”

Sinilevä saattaa ajautua rannoille raidoiksi.

Kaupinojan ranta on yksi niistä Tampereen uimarannoista, joilla on havaittu runsaasti sinilevää kuluvan viikon aikana. Torstaina 30. kesäkuuta levää ei kuitenkaan ollut havaittavissa ainakaan silmämääräisesti.

Ensi viikolle on povattu tätä viikkoa tuulisempaa ja sateisempaa säätä. Kujalan mukaan epävakaisemmat kelit saattavat ehkäistä sinileväkukintojen muodostumista.

”Tuon ennustuksen perusteella voisin sanoa, ettei tilanne tästä ainakaan lyhyen aikavälin sisällä pahene. Mutta jos sitä seuraavalla viikolla sää taas tyyntyy ja lämpenee, viittaavat merkit siihen, että rannoilla saa taas hieman varoa.”

Sinileväesiintymien elinikä vaihtelee muutamista tunneista useisiin päiviin. ”Jos jollekin alueelle pääsee muodostumaan oikein runsas ja laaja levälautta, joka kasautuu rantaan, ei se siitä parissa tunnissa katoa. Silloin tilannetta kannattaa seurata ja todistaa vähintään yksi levätön päivä ennen kuin rantaan menee uimaan.”

Kuinka tunnistaa?

Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää puolestaan muodostaa tyynellä ilmalla veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja ja tällöin sinilevää kasautuu rantaveteen.

Rantavedessä näkyvää levää voi testata kahdella tavalla: keppi- ja vesilasitestillä.

Jos levämassa hajoaa kepillä kokeiltaessa hippusina veteen, kyseessä voi olla sinilevä. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu vaaraton levä.

Vesilasitestissä leväistä vettä otetaan kirkkaaseen lasiin ja annetaan seistä sekoittamatta noin tunnin verran. Jos vihreät hippuset nousevat pinnalle, kyseessä on sinilevä.

Sinilevä lasissa ennen testiä:

Sinilevä lasissa testin jälkeen:

Miten toimia?

Sinileväalueelta pyydetyn kalan lihaa voi syödä, mutta sisäelinten käyttöä pitää välttää. Lisäksi kannattaa perkaamisen päätteeksi pestä sekä kala että kädet huolellisesti puhtaalla vedellä.

Jos veteen ilmaantuu silminnähden runsaasti levää, uimista ja veden käyttöä sauna- ja talousvedeksi on syytä välttää. ”Etenkään kiukaalle sitä ei saa heittää, sillä sinilevän myrkky on erityisen haitallista höyrystyessään.”

Leväpitoiseen veteen ei myöskään pidä päästää pieniä lapsia eikä kotieläimiä, jotka ovat levän myrkylle aikuista ihmistä herkempiä. Sinilevät voivat aiheuttaa muun muassa allergiareaktioita, pahoinvointia, silmäoireita tai nuhaista oloa.

”Oireet ilmenevät yleensä muutaman tunnin kuluttua altistuksesta. Jos altistusta epäilee ja on oireinen, suositellaan käymään lääkärissä”, Kujala neuvoo.

Jos levää kuitenkin näkyy vedessä vain vähän, on uiminen aikuiselle vielä turvallista, kunhan vettä ei niele.

”On hyvä muistaa myös se, etteivät kaikki sinilevälajit ole myrkyllisiä eivätkä kaikki aikuiset saa sinilevästä mitään oireita. Kannattaa kuitenkin suhtautua rannasta löytyvään sinilevään varmuuden vuoksi aina niin kuin se olisi haitallista”, Kujala opastaa.

"Sinilevää on miltei joka järvessä jonkin verran. Se on aivan luonnollista.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut