Valkeakosken kirkon kohtalosta kiistellään jälleen – Museovirasto vastustaa purkupäätöstä: ”Lähes viiden miljoonan euron korjaus­kustannus on ylimitoitettu”

Viraston edustajat kävivät toukokuussa 2022 tekemässä katselmuksen Valkeakosken kirkolla. Kirkon kunto todettiin silmämääräisesti kohtuullisen hyväksi.

Valkeakosken kirkko on valmistunut vuonna 1969. Se on arkkitehti Veikko Larkaksen suunnittelema.

28.6. 10:38

Museovirasto on julkaissut lausunnon Valkeakosken kirkon purkupäätöksestä, jonka Sääksmäen seurakunnan kirkkovaltuusto teki 15.3.2018. Päätöksestä on valitettu eri oikeusasteisiin, eikä se siksi ole vielä lainvoimainen.

Museovirasto on muodostanut kantansa sen jälkeen, kun korkein hallinto-oikeus palautti käsittelyssä tapahtuneen virheen vuoksi purkupäätöksestä tehdyn valituksen takaisin Kirkkohallitukseen. Kirkkohallitus hylkäsi uudessa käsittelyssä valituksen ja vahvisti Sääksmäen seurakunnan kirkkovaltuuston 15.3.2018 tekemän päätöksen Valkeakosken kirkon purkamisesta ja sen tontin asettamisesta myyntiin.

Museovirasto lausuu kantansa saatuaan tiedon Kirkkohallituksen päätöksestä. Tästä Kirkkohallituksen tuoreimmasta päätöksestä on tehty myös valitus Helsingin hallinto-oikeuteen.

Virasto on käynyt toukokuussa 2022 katselmuksessa Valkeakosken kirkolla. Lausunnon mukaan kirkon tilat käytiin läpi, ja niiden kunto todettiin silmämääräisesti kohtuullisen hyväksi. Viraston mukaan katselmuksella voitiin vahvistaa muista lähteistä saatu tieto, että kirkkoa on pidetty asianmukaisesti huollettuna ja siivottuna ja että kirkko on käyttökuntoinen.

”Arvokkaan rakennuksen kohdalla virheellinen korjaustapa”

Museovirasto kyseenalaistaa kirkosta esitetyt korjauskustannukset.

”Taloinsinöörien selvityksen esittämä lähes viiden miljoonan euron korjauskustannus on ylimitoitettu, sillä katon purkaminen ja uudelleen eristäminen ovat kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen kohdalla virheellinen korjaustapa”, virasto toteaa.

Viraston lausunnossa arvioidaan, että esitetyt toimenpiteet lisäävät kustannukset yli kaksinkertaisiksi, ja korjauskustannusten oikea taso saattaa olla vain puolet kirkon purkuperusteissa esitetystä.

”A-Insinöörien taannoisen arvion mukaan välitön korjaustarve oli noin 200 000 euroa vuodessa kymmenen vuoden ajan. Selvityksissä kirkon perustuksia tai perusrakenteita ei ole kyseenalaistettu.”

Museoviraston mukaan päätöksenteon tueksi olisi pitänyt selvittää eri korjaustoimenpiteiden vaikutukset kirkon ylläpitokustannuksiin.

”Ilman tarkempia tietoja jää vaikutelma, että kaikki ehdotetut korjaukset olisivat välttämättömiä. Museovirasto pitää tämänkaltaisten laskemien puuttumista merkittävänä puutteena, ja se on voinut vaikuttaa päätöksentekoon ratkaisevasti”, lausunnossa todetaan.

Virasto vastustaa purkuluvan myöntämistä

Museoviraston mukaan kirkkoa voitaisiin käyttää mahdollisesti purettavan seurakuntatalon toimintojen sijoituspaikkana, ja kirkkoa voitaisiin edelleen käyttää suurena konserttisalina ja kulttuurikeskuksena.

”Yhteiskäyttö myös mahdollistaisi kirkon ylläpitokustannusten jakamisen laajemmalle käyttäjäkunnalle”, virasto lausuu.

Virasto myös muistuttaa ympäristöministeriön julkaisemasta tutkimustiedosta, jonka mukaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on tärkeää suosia peruskorjaamista, purkavan uudisrakentamisen sijaan.

Museovirasto lausuu pitävänsä Valkeakosken kirkon purkupäätöstä harkitsemattomana ja esittää, että Sääksmäen seurakunta perehtyisi tarkoin kaikkiin olemassa oleviin aiheeseen liittyviin tutkimuksiin, selvityksiin ja asiantuntijalausumiin ja käsittelisi kirkon purkuasian niiden valossa vielä uudelleen.

Kirkon purkaminen edellyttää maankäyttö- ja rakennuslain mukaista purkulupaa. Museovirasto vastustaa mahdollisen purkuluvan myöntämistä.

Museovirasto lausuu vuosittain yli tuhannesta asiasta. Viraston toimialaan kuuluu muun muassa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ympäristön, arkeologisen kulttuuriperinnön ja rakennusperinnön sekä kulttuuriomaisuuden suojelu. Museovirasto julkaisi lausuntonsa Sääksmäen seurakunnan Valkeakosken kirkon purkamista koskevista päätöksistä 21.6.2022.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut