Tays käynnisti mittavan rekrytointikampanjan satojen eurojen ”porkkanalla” – Vielä tekijöitä ei kuitenkaan ole löytynyt

Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays) kertoi viime viikolla uudesta rekrytointikampanjasta, jossa rekrytointiin johtavasta vinkistä maksetaan sairaanhoitopiirin työntekijälle 500 euron vinkkipalkkio. Vielä tekijöitä ei ole kuitenkaan löytynyt. Taysin hr-johtaja Raija Ruoranen arvioi, että taustalla vaikuttaa kaksi asiaa.

Tampereen yliopistollisen sairaalan hr-johtaja Raija Ruoranen kertoo, että viikko sitten käynnistynyt rekrytointikampanja ei ole vielä ottanut tuulta alleen. Ruoranen arvioi, että lomakaudella saattaa olla vaikutusta tilanteeseen.

28.6. 14:58

Aamulehti

Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays) kertoi viime viikolla käynnistävänsä uuden rekrytointikampanjan, jossa sairaanhoitopiirin työntekijälle maksetaan 500 euroa, mikäli hän antaa tiedon uudesta työntekijästä tehtävään, johon on hankala rekrytoida henkilökuntaa.

Tällaisiksi tehtäviksi on määritelty esimerkiksi kliinisten, hoidollisten yksiköiden hoitohenkilöstö ja psykiatrit sekä hoitohenkilöstä 24/7-toimintoihin vuodeosastoille ja päivystykseen. Paikkoja on avoinna useita kymmeniä.

Lue lisää: Tays vauhdittaa uusien tekijöiden löytymistä ”porkkanalla”: Tarjoaa satojen eurojen vinkkipalkkiota työntekijöilleen

Tampereen yliopistollisen sairaalan hr-johtaja Raija Ruoranen kertoo, ettei kampanja ole toistaiseksi ottanut tuulta alleen. Ruoranen arvioi, että taustalla vaikuttaa kaksi asiaa: kesä sekä se, ettei henkilöstöä ole saatavilla.

Ruoranen sanoo, että vaikka rekrytointeihin johtaneita vinkkejä ei ole vielä tullut, avoimia työpaikkoja on selattu ahkerasti.

MITÄ?

Näihin töihin tarvitaan tekijöitä

Taysissa niin sanottuja rekrytointihaasteellisia tehtäviä ovat:

Kaikkien kliinisten, hoidollisten yksiköiden hoitohenkilökunta toimialueilla, joissa toimintaa on 24/7 eli ympäri vuorokauden ja läpi viikon

Lääkärit psykiatriaan, keuhkosairauksiin, geriatriaan, päivystykseen, neurologiaan sekä sairaalahammaslääkärit

Kehitysvammahuollon hoitohenkilöstö ja lääkärit

Erityishenkilöstössä psykologit, puheterapeutit

Toimia tarvitaan

Ruoranen sanoo, että vaikka sairaanhoitopiiri on käynnistänyt rekrytointikampanjan, henkilöstöpulaa ei ratkaista yksin tällä, vaan tilanne vaatii pitkäjänteisiä toimia.

Avain hankalan henkilöstötilanteen ratkaisemiseksi on Ruorasen mukaan hyvinvointialueelle siirtyminen sekä siellä toteutettavat palvelujärjestelmään liittyvät järjestelyt.

Ruoranen sanoo, että esimerkiksi Taysin päivystyksen kuormittumista ei pystytä ratkaisemaan yksin, vaan tilanne pystytään ratkaisemaan vain tekemällä muutoksia palvelujärjestelmään.

Ruoranen lisää, että miettiä pitäisi myös sitä, keitä muita voitaisiin töissä hyödyntää, kun erityisesti sairaanhoitajia mutta myös lähihoitajia ei riitä joka paikkaan.

Myös koulutusmääriä tulisi tarkastella sekä lääkäreiden että sairaanhoitajien osalta.

Ruoranen sanoo, että reilun kymmenen vuoden aikana erikoislääkäreitä eläköityy suuri määrä, eikä koulutuspuoli riitä tällä hetkellä paikkaamaan tilannetta tulevaisuudessa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut