Pahoinpitelyt työllistäneet poliisia juhannuksena Pirkanmaalla: ”Selvästi esiin nouseva rikosnimike” – pelastuslaitos sammuttanut kokkojen pohjia

Alkoholi ja siihen liittyvät häiriökäyttäytymiset ovat korostuneet poliisin juhannuksen tehtävissä. Suuremmilta paloilta ja vesipelastustehtäviltä on toistaiseksi Pirkanmaalla sen sijaan vältytty.

25.6. 14:05

Aamulehti

Juhannus on sujunut Sisä-Suomen poliisilaitoksen näkökulmasta toistaiseksi kiireisesti, kertoo yleisjohtaja, komisario Janne Sievänen lauantaina. ”Alkoholi on liittynyt aika voimakkaasti tehtäviin. Erilaisia häiriökäyttäytymisiä ja väkivaltatehtäviä on ollut lukuisia.”

Juhannusaattona pahoinpitelyitä tapahtui erityisesti julkisissa tiloissa sekä ulkona entuudestaan tuntemattomien ihmisten välillä.

”Pahoinpitelyt ovat olleet tänä juhannuksena selvästi esiin nouseva rikosnimike”, sanoo päivystävä tutkinnanjohtaja Jani Ortamala.

Lue lisää: Ainakin kaksi ihmistä hukkunut – Hätäkeskukseen soitettiin juhannus­aattona lähes 12 000 kertaa, eniten tehtäviä ohjattiin ensihoidolle

Sieväsen mukaan poliisilla on ollut nyt juhannuksena enemmän tehtäviä kuin normaalina kesäviikonloppuna.

Ilmi on Sieväsen mukaan tullut myös joitain vesiliikennejuopumuksia. Sisä-Suomen poliisi valvoo kuljettajien ajokuntoa juhannuksena tieliikenteen lisäksi vesillä.

Juhannus tulee todennäköisesti jatkumaan Sieväsen mukaan poliisin näkökulmasta kiireisenä. ”Toivoisimme rauhallisempaa jatkoa, mutta ikävä kyllä pelkäämme, että tilanne tulee jatkumaan vielä normaalia vilkkaampana.”

Pelastuslaitokselle rauhallista

Pirkanmaan pelastuslaitoksen näkökulmasta juhannus on sujunut suhteellisen rauhallisesti. Päivystävän palomestarin Tomi-Pekka Olkkosen mukaan pelastuslaitosta on työllistänyt esimerkiksi kokkojen pohjien loppuun sammuttamiset.

Suuremmilta tulipaloilta Pirkanmaalla on kuitenkin Olkkosen mukaan vältytty. Avotulien sytyttäminen metsäpalovaroituksen aikaan kiellettyä, mutta Olkkonen kehottaa varovaisuuteen myös esimerkiksi grillaamisessa. Metsäpalovaroitus astui Pirkanmaalla voimaan lauantaina.

”Kun grilleissä pidetään tulta juhannuksen aikaan, niin pidetään huolta, että sieltä ei kipinöitä lentele”, Olkkonen kertoo.

Vesipelastustehtäviäkään ei ole Pirkanmaan alueella Olkkosen mukaan juhannuksena toistaiseksi ollut. Vahinkojen välttämiseksi hän kehottaa välttämään yksin uimaan lähtemistä. ”Vaikka kävisi vain rannalla pulahtamassa, niin mielellään ottaisi siihen rannalle jonkun vahdiksi.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut