Rattijuoppoja ja ulosajoja: Perjantain ja lauantain välinen yö oli vilkas poliisille ja pelastus­laitokselle Pirkanmaalla

Liikenneonnettomuuksista ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Kesän viikonloppujen yöt ovat usein poliisille vilkkaita. Kuvituskuva Tampereen keskustasta vuodelta 2017.

18.6. 10:15

Aamulehti

Viikonloppu alkoi Tampereella ja Pirkanmaalla vilkkaana poliisin näkökulmasta. Rikoskomisario Ona Autere Sisä-Suomen poliisista kertoo, että perjantain ja lauantain välisenä yönä poliisilla riitti Tampereen seudulla tehtäviä liikenteessä esimerkiksi rattijuopumusten takia. Suurempia häiriöitä ei kuitenkaan ensimmäisenä viikonloppuyönä ollut.

Aamuviiden aikaan poliisi sai tehtävän yksityisasuntoon Vesilahdella. Usean partion operaatio oli ohi kello 8.30 mennessä, eikä sivullisille aiheutunut vaaraa tehtävästä. Poliisi ei tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.

Aamulla hieman ennen seitsemää Pirkanmaalla sattui kaksi tieliikenneonnettomuutta, joista toinen Raholassa Valtatiellä 12 ja toinen Sastamalassa. Molemmat onnettomuudet olivat ulosajoja. Pirkanmaan pelastuslaitoksen mukaan henkilövahingoilta vältyttiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut