Tampereen Kalevankankaan hautausmaalle valmistui kaikille avoin tuhkien sirottelualue – Tältä se näyttää

Tampereen Kalevankankaan hautausmaalle on valmistunut kaikille avoin esteetön tuhkien sirottelualue.

Tältä näyttää Tampereen Kalevankankaan uusi tuhkien sirottelualue. Varsinaisena sirottelualueena toimii ’Lapinraunio’, jonne kulku on esteettömäksi rakennettujapitkospuita pitkin.

10.6. 16:14

Aamulehti

Tampereen Kalevankankaan hautausmaalle valmistui tällä viikolla tuhkien sirottelualue.

Alue sijaitsee Kalevankankaan pohjoisella uurna-alueella Hautausmaankadun ja Kalevantien risteyksen läheisyydessä. Se on uurna-alueen viimeinen osa, joka otetaan käyttöön. Sirottelualue on tarkoitettu kaikille tamperelaisille. Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenyyttä ei siis edellytetä, kerrotaan Tampereen seurakuntayhtymän tiedotteessa.

Varsinaisena sirottelualueena toimii ”Lapinrauniota” muistuttava kivirakennelma, jonne kulku on rakennettu esteettömäksi pitkospuita pitkin. Alueelle on tuotu myös kaksi pystykiveä, joihin voidaan kiinnittää vainajan nimikilpi omaisten tahtoessa.

Pystykivet ovat alueen suunnittelusta vastaavan seurakuntapuutarhuri Juha Katajamäen mukaan elementti, joka sopii hyvin Kalevankankaan ympäristöön.

”Pystykivien kivilaji on punaista auroraa, joka sopii väriltään hyvin ympäröivään männikköön”, Katajamäki kertoo tiedotteessa.

”Tuhkien sirottelu luontoon on viime vuosina yleistynyt, joten uskon, että myös Kalevankankaan sirottelupaikka otetaan hyvin vastaan. Ainakin olemme aluetta rakentaessamme saaneet kuulla hautausmaalla kulkevilta ihmisiltä positiivisia kommentteja”, hän lisää.

Alueelle on tuotu myös kaksi pystykiveä, joihin voidaan kiinnittää vainajan nimikilpi omaisten tahtoessa.

Puutarha- ja rakennustyöt jatkuvat tuhkiensirottelualueen ympärillä, mutta varauksia sirotteluun voi jo tehdä. Sirottelualueelle hautaamisia tehdään vain sulan maan aikana eli käytännössä toukokuun puolesta välin lokakuun loppuun.

Sirottelualueita löytyy myös muualta Tampereella: Messukylän hautausmaalta ja Hatanpään arboretumin Pajaniemestä. Tuhkien sirottelu Näsijärveen on mahdollista veneestä Siilinkarin takana.

Sirottelualue on tarkoitettu kaikille tamperelaisille, eikä evankelis-luterilaisen kirkon jäsenyyttä edellytetä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut