Tampereen Kalevaan on aukeamassa syksyllä uusi sporttibaari

Tällä hetkellä Kalevan Abc:llä toimii kahvilan lisäksi Hesburger, mutta syksyllä sinne on tulossa sporttibaari. Uuden sporttibaarin tavoitteena on vastata kasvavan Kalevan ravintolatarpeeseen.

Sport & Bar Koppi remontoidaan liiketilan Teiskontien puoleiseen päähän, ja baariin tulee yhteensä noin 140 asiakaspaikkaa. Kuva on otettu Teiskontien puolelta helmikuussa.

9.6. 15:16

Aamulehti

Kalevan Abc:lle avataan syksyllä sporttibaari.

Sport & Bar Koppi remontoidaan liiketilan Teiskontien puoleiseen päähän, ja baariin tulee yhteensä noin 140 asiakaspaikkaa. Juomapuolen lisäksi baari tarjoaa myös ruokaa, esimerkiksi siipiä ja hampurilaisia.

Sporttibaarin nimi ”Koppi” viittaa urheilijoiden pukukoppiin. Se on ollut perinteisesti paikka, jossa psyykataan ottelijoita ennen urheilumatsia.

Pirkanmaan Osuuskaupan pubien ryhmäpäällikkö Marko Lehtinen kertoo, että baarin rakennuslupa on vielä haussa, mutta baari on tarkoitus saada auki syksyllä.

”Teiskontien liikekeskuksessa oli sopiva tila ja mietimme, millaista toimintaa sinne voisi rakentaa. Päätimme, että sporttibaari on sopiva konsepti, jota ei Kalevan alueella vielä ole. Sporttibaarin tavoitteena on vastata kasvavan Kalevan ravintolatarpeeseen”, Lehtinen kertoo.

Tällä hetkellä Kalevan Abc:llä toimii kahvilan lisäksi Hesburger. Tiloissa toiminut noutopöytä ja lounasruokailu lopetettiin viime talvena.

Lue lisää: Suosittujen lehtipihvien taru päättyi Kalevassa – Ravintola sulki ovensa lopullisesti

Havainnekuva Kalevan Teiskontien liikekeskukseen avattavasta uudesta Koppi-sporttibaarista.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut