Tampereella tieto elokuun päiväkotipaikasta voi tulla nyt viiveellä – päivähoito on ruuhkautunut Tampereen seudulla: Katso asuinalueesi päiväkotien tilanne

Tampereen päiväkodeissa oli jo keväällä noin sata lasta enemmän kuin vuosi sitten ja ruuhkat vain kasvavat. Erityisen vaikea tilanne on Atalassa. Selvitimme, mikä on päiväkotipaikkojen tilanne Tampereella ja lähikunnissa. Koko Pirkanmaan kattavasta hakukoneesta näet, mitä päiväkoteja on omalla alueellasi. Tampereelle avautuu kahden vuoden aikana peräti 10 uutta päiväkotia.

Multisillan päiväkodissa on tiloja kahdessa kerroksessa. Ruokalan katto on auki toiseen kerrokseen asti. Erilaiset pöytäryhmät tuovat tilaan vaihtelua. Koska päiväkoti on otettu käyttöön korona-aikaan, lasten vanhemmat pääsevät ensimmäistä kertaa kiertämään koko talossa tiistaina 14. kesäkuuta.

14.6. 5:00

Aamulehti

Tampereen ja lähikuntien perheillä on nyt selvästi suurempi tarve lasten hoitopaikoille kuin kahteen edelliseen vuoteen. Syynä on parantunut työllisyystilanne.

”Kevään aikana on tullut paljon kiireellisiä hakemuksia, koska perheissä on työllistytty hiljaisempien koronavuosien jälkeen”, Tampereen kaupungin varhaiskasvatuspalvelujen asiakaspalvelupäällikkö Katri Mantere kertoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut