Lihakani on Suomessa harvinaisuus – kangasalalaisella tilalla kanista käytetään myös tassut, talja ja silmät

Pirkanmaalla, Kangasalan ja Valkeakosken rajalla sijaitsevalla kanitilalla kasvatetaan lihakaneja. Vaikka liha on tilan päätuote, eläimestä käytetään kaikki muukin mahdollinen.

Lihakaneja Kumpulan kanitilalla Kangasalla 1. kesäkuuta 2022. Viimeistään ensi talvena nämä nappisilmät löytyvät tutkijoiden työpöydiltä.

7.6. 7:44

Pienet kaninpoikaset tuijottavat tulijoita suloisilla nappisilmillään – albiinokanit punaisilla, harmaat ja ruskeat kanit suklaanruskeilla. Kaikkein kiinnostuneimmilta vaikuttavat seitsemän viikon ikäiset, jo jonkin verran varttuneet kanit. Pienimmät, noin neljäviikkoiset pakenevat koppiin piiloon, ja isoimmat, jopa viisikiloiset aikuiset eivät juuri kiinnitä ihmisiin huomiota.

Viimeistään ensi talvena nämä nappisilmät löytyvät tutkijoiden työpöydiltä. Kirjaimellisesti pelkät silmät, siis.

”Teurastuksen yhteydessä kanien silmät irrotetaan ja lähetetään pikapaketilla yliopistolle silmälääketutkimukseen. Jokainen meillä teurastettu kani säästää yhden koekanin”, sanoo Jonna Kumpulainen, Kumpulan kanitilan omistaja.

Pirkanmaalla, Kangasalan ja Valkeakosken rajalla sijaitsevalla kanitilalla kasvatetaan lihakaneja. Vaikka liha on tilan päätuote, eläimestä käytetään kaikki muukin mahdollinen: tassut kuivataan koirien koulutusvälineiksi ja kissojen leluiksi, nahka lähetetään parkittavaksi ja myydään yksityisasiakkaille ja veri otetaan omaan talteen mustaamakkaraa ja verilettuja varten.

Käyttämättä jää vain suolipaketti ja pää – silmiä lukuun ottamatta.

Tuotantokaniasetus tuloillaan

Kumpulan tilan kaltainen tuotantokanien kasvattaminen ammattimaisesti on Suomessa harvinaista. Vuonna 2020 Suomessa oli Eläinten hyvinvointikeskuksen mukaan toistakymmentä kaninlihaa myyvää ammattituottajaa ja parisataa omatarvetuottajaa.

Euroopassa mittakaava on toinen: vuonna 2020 kani oli Euroopan elintarviketurvallisuusviraston (EFSA) mukaan lukumäärässä mitattuna EU:n toiseksi eniten kasvatettu tuotantoeläin broilerin jälkeen. Suurin osa tuotantokaneista on Ranskassa, Unkarissa, Italiassa, Portugalissa ja Espanjassa.

”On hassua ajatella, että kani on liian söpö syötäväksi. Ovathan vasikat ja possutkin aivan kauhean söpöjä”, lihakanien kasvattaja Jonna Kumpulainen toteaa. Hänet kuvattiin Kumpulan kanitilalla Kangasalla 1. kesäkuuta 2022.

Tuotantokaneja koskevaa lainsäädäntöä ei Suomessa ole, vaan kaneihin sovelletaan seura- ja harrastuseläimiin liittyvää lainsäädäntöä.

Huhtikuussa Suomessa julkaistiin osana Kaniinien hyvinvointi -tutkimushanketta Tuotantokanin hyvinvointiopas, jossa käydään läpi lihakanien hyvinvointiin vaikuttavia asioita. Oppaan toinen tekijä, Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan dosentti Marianna Norring kertoo, että nyt uudistettavana olevan eläinsuojelulain myötä tulossa on todennäköisesti myös tuotantokaniasetus, jolloin kanien hyvinvointia säädeltäisiin lainsäädännössä.

Mikään ei tosin takaa, etteikö asetus mahdollistaisi eläinten pitämisen huonommissa oloissa kuin nykyinen lainsäädäntö.

”Uusi säädöshän voi olla tuotantokanin kannalta myös huonompi”, Norring sanoo.

Tilan määrä keskeistä kanin hyvinvoinnille

Tutkimushankkeen tavoitteena oli selvittää, millaisissa olosuhteissa tuotantokaneja Suomessa kasvaa ja millä tolalla niiden hyvinvointi on. Norringin mukaan asiaa ei kuitenkaan saatu tarkasti selville, sillä tavanomaiset hyvinvointimittaristot on kehitetty Euroopan olosuhteisiin. Eurooppalainen suuren mittakaavan kaninkasvatus poikkeaa huomattavasti suomalaisesta.

”Euroopassa keskitytään tehokkaaseen tuotantoon. Suomessa tuotanto on hyvin pienimuotoista, ja hoito on sen vuoksi aika yksilöllistä, vaikka eläinten hyvinvointia ei numeerisesti voitukaan mitata”, Norring kertoo.

Suomalaistilat poikkeavat paitsi eurooppalaisista myös toisistaan. Osassa kanit ovat ulkona, osassa sisällä ja osassa sekä että.

Norring sanoo, että jotakin pitotapaa ei voi suoraan sanoa parhaaksi vaihtoehdoksi. Oleellista on se, että kanilla on riittävästi tilaa käytössään sekä mahdollisuus valita itse, vaikkapa millaisessa ympäristössä tai lämpötilassa se haluaa olla.

Huolenaiheiksi opasta tehtäessä ilmeni tilan ahtaus ja kanin alttius lämpöstressille. Lisäksi Norring toivoo tuotantotahdin pysyvän yhtä maltillisena kuin se nyt on. Jos eläinmäärät ovat suuria ja tuotanto jatkuu pitkään, erilaisten kulkutautien riski kasvaa.

Teuraaksi viiden kuukauden iässä

Kumpulaiselle ensimmäiset tuotantokanit tulivat vuonna 2012. Alkuun niitä kasvatettiin omaan tarpeeseen, kunnes muutto nykyiselle tilalle toi enemmän tilaa.

Nyt aikuisia siitoskaneja on noin 30, joista uroksia on noin viisi. Ne majailevat tilalla ympärivuotisesti kopillisissa ulkohäkeissä, joiden pohjalla on olkea.

Talvisin tilalla on vain aikuisia, sillä viimeisetkin poikaset teurastetaan ennen kylmintä aikaa. Poikaset vieroitetaan noin viisiviikkoisina, ja kymmenen viikon iässä sukupuolet erotetaan toisistaan ja siirretään "teiniosastolle".

Teurastus tapahtuu noin viisikuisena. Mitään tiettyä kellonlyömää kuolemalle ei ole: koska taljatkin käytetään, karvanvaihto voi lykätä teurastamista.

Teurastushetkellä kani tainnutetaan tainnutusjousella. Sen jälkeen lasketaan veri, irrotetaan turkki, poistetaan suolet sekä leikataan pää ja käpälät irti.

Kumpulan tilan kaltainen tuotantokanien kasvattaminen ammattimaisesti on Suomessa harvinaista.

Vuosittain Kumpulainen teurastaa 200–300 kania, ja yhdestä kanista tulee noin puolitoista kiloa lihaa. Suurin osa asiakkaista on yksityishenkilöitä. Jonkin verran lihaa menee fine dining -ravintoloihin, lähiseudun marketteihin ja lähiruokapuoteihin.

Kysyntä on Kumpulaisen mukaan jatkuvasti kasvanut, ja lihaa on aina vähemmän kuin kysyntää olisi. Toimintaa ei kuitenkaan ole tarkoitus kasvattaa nykyisestä.

Liian söpö syötäväksi?

Kanit ovat Suomessa perinteisesti lemmikkejä, ja niiden käyttö ruokana on joillekuille järkytys. Joihinkin kasvattajiin on Kumpulaisen mukaan kohdistunut häirintää erityisesti netissä. Tuotantokanien kasvatusta on muun muassa epäilty laittomaksi.

Järkytys tuntuu kaksinaamaiselta erityisesti, jos arvostelijan mielestä syömiskielto koskee vain kaneja.

”On hassua ajatella, että kani on liian söpö syötäväksi. Ovathan vasikat ja possutkin aivan kauhean söpöjä.”

Oleellista lihaa syödessä on Kumpulaisen mielestä muistaa, mistä liha tulee.

”Jos ei pysty kohtaamaan sitä tosiasiaa, että liha tulee eläimestä, ehkä kasvisvaihtoehto on hyvä asia.”

Teurastaminen tuntuu Kumpulaisesta epämukavalta. Vielä pahemmalta hänestä kuitenkin tuntuisi kuljettaa kani teurastettavaksi vieraaseen paikkaan.

Kani tuo esiin ristiriitoja eläinsuhteessa

Eläin- ja ympäristöetiikan dosentti Elisa Aaltola Turun yliopistosta pitää kania erityisen kiinnostavana tapauksena, kun tarkastellaan ristiriitoja ihmisen suhteessa muihin lajeihin.

”Länsimaissa on kulttuurihistoriallisen tutkimuksen mukaan määritelty eläimiä sekä mieleltään että arvoltaan sen perusteella, mihin käyttöluokkaan ihminen kunkin eläimen niputtaa. Tuotantoeläimillä nähdään olevan esimerkiksi vähemmän mielellisiä kykyjä kuin lemmikeillä.”

Aaltola muistuttaa, että kyse ei ole ainoastaan asenteista vaan myös lainsäädännöstä: jos koira kastroitaisiin porsaiden tavoin puuduttamatta tai koiraa pidettäisiin alle neliömetrin tilassa kuten turkiseläintä, kyse olisi eläinsuojelurikoksesta. Koska kani on länsimaalaisen ihmisen mielessä lemmikkieläinkategoriassa, kanin käyttö tuotantoeläimenä luo voimakkaan ristiriidan kategorioiden välille.

Entä ne nappisilmät? Arvotammeko eläimiä söpöyden perusteella? Jonkin verran kyllä, sanoo Aaltola. Ihmisillä on taipumus arvostaa hoivareaktiot herättäviä, lapsia muistuttavia eläimiä. Ainoa tekijä ulkomuoto ei kuitenkaan ole.

”Suomalaiset pitävät valaita suuressa arvossa, vaikka ne eivät ole mitenkään suloisia tai muistuta lapsia millään tavalla. Samalla possuthan ovat valtavan suloisia olentoja, mutta silti ne ovat yksi kehnoimmin kohdeltu eläinluokka ja niiden kasvatus on Suomessa verrattain suuri elinkeino”, Aaltola huomauttaa.

Hyötyjaottelu siis ylittää söpöyden ja hoivattavuuden. Lajia on helppo arvostaa, jos sen hyödyntäminen ei kuulu omaan kulttuuriin.

Eläin-liha-suhde katkaistaan tarkoituksella

Aaltola huomauttaa, että tieteellistä ymmärrystä eläinten mielestä ja kognitiivisista kyvyistä on tänä päivänä kertynyt mittavia määriä. Samalla ajatus siitä, että eläin on pelkkää lihaa, resurssia ja hyötyä, on jäämässä vanhanaikaiseksi.

”Se, että eläimillä on fenomenaalinen tietoisuus eli kyky kokea, kognitiivisia kykyjä ja esimerkiksi kyky päättelyyn, tekee niistä yksilöitä ja siten hyvin erilaisia kuin vaikkapa kivi. Yhteiskunnassa yleistyy ajattelu, että meidän on huomioitava myös eläimen näkökulma pohtiessamme, mitä eläimelle on oikein tehdä.”

Kun ihminen muodostaa itselleen tuttuun eläimeen kiintymyssuhteen tai pitää eläimiä itseisarvoisina yksilöinä, tappaminen ja syöminen eivät Aaltolan mukaan edes juolahda mieleen. Se, että eläin–liha-suhde on katkaistu ja eläin on etäännytetty lihasta, on olennainen osa lihan kuluttamista länsimaissa.

Nyt kun eläimen kyvyistä tiedetään yhä enemmän ja on nähty materiaalia siitä, mitä eläintuotannossa tapahtuu, monille on epämukavaa ajatella eläintä lihan taustalla.

”Jos ihmistä muistutetaan lihan ja eläimen yhteydestä, halu kuluttaa lihaa tutkitusti vähenee. Toinen vaihtoehto on turvautua verukkeisiin eli esimerkiksi ajatella, ettei tuotantoeläimellä ole sellaista mieltä kuin lemmikillä. Kanin kohdalla tämän oikeutuksen käyttäminen on hyvin vaikeaa, koska kani on myös lemmikkieläin, jonka mieltä on vaikea kiistää.”

Ekologisuuden määrittely on hankalaa

Eläinoikeuksiin liittyvän keskustelun lisäksi lihantuotannon ja siten myös lihan syömisen ympäristövaikutukset ovat kaikille tuttuja. Kaninlihaa on kutsuttu ekologiseksi, mutta Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Juha-Matti Katajajuuri sanoo, ettei asiaa ole etenkään Suomen olosuhteissa tutkittu – ja oma asiansa on sekin, miten "ekologisuus" määritellään.

Myös kansainvälisesti tutkimusta on tehty vähän. Milanolainen tutkijaryhmä on julkaissut asiasta melko tuoreen tieteellisen julkaisun, mutta senkään tuloksia tutkija ei suoraan toisi sellaisinaan Suomen kontekstiin.

Märehtijöiden eli lampaiden ja nautojen hiilijalanjälki on lihantuotannossa suurin muun muassa niiden vapauttaman metaanin vuoksi. Yksimahaisten, kuten sian, broilerin ja kanin, ympäristövaikutuksia määrittelevät Katajajuuren mukaan rehuntuotanto ja rehun hyötykäyttösuhde.

”Kani toki poikkeaa sioista ja broilereista siinä, että se pystyy hyvin hyödyntämään myös heinää.”

Vertailu on kuitenkin vaikeaa. Esimerkiksi soija voi olla hyvä proteiininlähde, mutta ympäristökuorman kannalta merkitystä on sillä, miten soija on tuotettu ja liittyykö tuotantoon maankäytön muutoksia, kuten sademetsän kaatamista viljelyn tieltä. Yhtä olennaista on heinän tuotanto.

”Pitäisi tietää, mitä rehua kani on syönyt, miten rehu on tuotettu ja mistä se tulee”, Katajajuuri sanoo.

Sillä, kasvaako kani tuhannen vai sadan kanin tilalla, ei niinkään ole tutkijan mukaan tuotekohtaisen hiilijalanjäljen kannalta kriittistä merkitystä. Tuotannon mittakaava ei automaattisesti heijastu siihen, paljonko päästöjä syntyy yhdestä tuotekilosta.

Kasviproteiinit ympäristölle kiitollisempi vaihtoehto

Tähänastisten julkaisujen perusteella Katajajuuri arvelee, että kaninliha voisi olla "aika hyvä" suhteessa muihin eläinkunnan tuotteisiin. Syynä on myös se, että kaninliha on vaaleaa lihaa, kun ihmisten pitäisi vähentää punaisen lihan syöntiä.

”Mutta se riippuu aina siitä, mihin halutaan verrata. Jos valitaan hyviä kasvikunnan proteiineja, niiden ympäristövaikutukset ovat usein todennäköisesti vähäisemmät. Toisaalta vertailuissa tulisi ottaa huomioon myös tuotteiden ravitsemuksellisuus.”

Yksinkertaistaen voi Katajajuuren mukaan kuitenkin sanoa, että ympäristökuorma yleensä lisääntyy, kun kasvituotteet kierrätetään eläimen kautta.

”Vaikka kaninliha olisi hyvä vaihtoehto, kuluttajien kannalta kaikkein suurin tekijä on edelleen kasvisruokavalion voimallistaminen. Ehkä asteittainen vähentäminen on reitti, jolla kulutusmuutoksia tehdään.”

Tutkija ajattelee, että kanit voivat olla hyvä keino tuottaa ravintoa nykyistä monipuolisemmin ja ahtaalle ajetuille tilallisille yksi tuotantomuoto lisää. Kyse on hänen mielestään myös huoltovarmuudesta: Suomessa voidaan tuottaa sekä laadultaan että määrältään hyviä satoja heinää, jota kani pystyy hyödyntämään. Tällöin se ei kilpaile pinta-alasta suoraan syötäväksi tarkoitettujen kasvikunnan tuotteiden kanssa.

”Liha kuitenkin jäänee muodossa tai toisessa lautasillemme, ja siten kaninliha saattaa olla hyvä vaihtoehto.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut