Nyssessä ei voi enää maksaa käteisellä – näin muutos on tähän mennessä sujunut

Käteismaksaminen loppui maanantaina 6. kesäkuuta Nyssen busseissa ja palveluliikenteessä. Kysyimme Nyssen asiakkuuspäällikkö Riikka Salkoselta, kuinka muutos on tähän mennessä sujunut.

Tampereen seudun joukkoliikenteen Nyssen palvelussa alkoi kesäkausi maanantaina 6. kesäkuuta. Samalla myös käteismaksaminen busseissa loppuu.

6.6. 10:42

Aamulehti

Tampereen seudun joukkoliikenteen Nyssen palvelussa alkoi kesäkausi maanantaina 6. kesäkuuta. Samalla myös käteisellä maksaminen loppui Nyssen busseissa ja palveluliikenteessä. Nyssen asiakkuuspäällikkö Riikka Salkonen kertoo, että maanantaiaamuna muutos ei ollut aiheuttanut Nysselle merkittäviä ongelmia.

Ainoastaan Pohjolan Liikenteen ajamalla Nyssen linjalla 10 on ilmennyt maanantaina ongelmia maksupäätteen toiminnan kanssa.

”Ongelma ei liity käteismaksun poistumiseen, vaan uuden liikennöitsijän lippulaitteen kanssa on ollut ongelmia. Kaikki muut liput ovat toimineet, mutta lähimaksamisen kanssa on ilmennyt ongelmia. Tällä hetkellä lippulaitetoimittaja hoitaa ja korjaa tilannetta”, Salkonen kertoo.

Nyssen busseissa voi jatkossa maksaa matkakortilla, lähimaksulla, ennakkokertalipulla ja Nysse Mobiili -sovelluksen avulla. Sovelluksessa matkan maksaminen onnistuu pankkikortilla, Mobilepaylla ja mobiilimaksulla, jolloin maksu veloitetaan puhelinlaskussa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut