Lari Laakso valittiin johtamaan Lempäälän uimahallihanketta – Ideaparkin alaista luolastoa saatetaan louhia lisää

Lari Laakso aloitti Kiinteistö oy Lempäälän uimahallin toimitusjohtajana kesäkuun alussa. Tällä hetkellä meneillään on luolan mittaukset. Joitain kohtia saatetaan louhia hieman lisää.

Lari Laakso on Lempäälän kunnan keskustan kehityshankkeen johtaja. Nyt hän alkaa johtaa myös uimahallin rakentamista. Laakso kuvattiin Lempäälän keskustassa vuonna 2020. Oikealla luola, johon uimahalli rakennetaan. Kuva on vuodelta 2009, jolloin luolasto valmistui.

3.6. 17:38

Aamulehti

Lempäälän uimahallin rakentamisprojektin toimitusjohtajaksi on valittu Lari Laakso. Laakso on Lempäälän kunnan keskustan kehittämisen hankejohtaja. Hän alkaa hoitaa molempia töitä samanaikaisesti.

Uimahallia Ideaparkin alaiseen luolastoon rakennuttaa Kiinteistö oy Lempäälän uimahalli, jonka toimitusjohtajaksi Laakso valittiin. Yhtiön omistavat Lempäälän kunta ja Ideapark.

Laakso aloitti toimitusjohtajan työt kesäkuun alussa. Uimahallihankkeessa on meneillään suunnitteluvaihe.

Lue lisää: Ideaparkin kylkeen suunnitteilla olevaan hotelliin halutaan nyt myös asuntoja – asukkaat voisivat siirtyä hissillä kylpylään: ”Aika poikkeuksellinen”

Lue lisää: Lempäälän uimahallin pääsuunnittelija on valittu – rakennustyöt alkavat ”lähikuukausina”

”Tällä hetkellä tutustun ihmisiin ja otan hanketta haltuun. Sitten lähdetään ohjaamaan suunnittelua. Tehtävässä myös valvotaan omistajien, kuntalaisten ja käyttäjäryhmien yhteisiä etuja”, Laakso kertoo.

Koska Laaksolla on nyt kaksi eri toimea, hankejohtajan tehtäviä täytyy hänen mukaansa järjestellä uudelleen. Käytännössä se tarkoittaa, että työtä ostetaan lisää ulkopuolelta. Kehityshankkeessa on muutenkin mukana suunnittelukonsultteja, rakennuttajia ja valvojia eri yrityksistä, joten heidän vastuutaan lisätään.

”Kyllä siinä täytyy hankejohtajan tehtävää keventää, jotta omatkin työpäivät säilyvät kohtuullisina”, hän sanoo.

Uutiskertaus

Värikkäät vaiheet

Maanalaisesta uimahallista on puhuttu vuosia.

Ideaparkin omistaja Toivo Sukari teetätti Ideaparkin alle suuren luolaston, joka valmistui vuonna 2009.

11 000 neliön luolasto maksoi lähes 22 miljoonaa euroa. Sinne suunniteltiin myös hiihtoputkea.

Suunnitelmat haudattiin, kun talouden nousukausi katkesi.

Uimahallia alettiin suunnitella uudelleen vuonna 2018.

Lempäälän kunnanvaltuusto hyväksyi sen rakentamisen yksimielisesti marraskuussa 2021.

Aamulehden toimittaja Jorma Huovinen kirjasi ylös Lari Laakson esittelemiä tulevaisuuden suunnitelmia Lempäälä-talon valmistuttua lokakuussa 2020. Kuvassa ollaan Lempäälän keskustassa, jossa uuden keskustan rakennustyöt olivat hyvässä vauhdissa.

Lempäälän kunnan teknisen toimen ryhmä tutustui Ideaparkin alle louhittuun luolaan vuonna 2009.

Tuttua toimintaa

Lari Laakso saapui Lempäälään keskustan kehittämisen hankejohtajaksi vuonna 2016. Sitä ennen hän työskenteli Keravan kaupungin kiinteistöjohtajana.

Kehityshankkeen näkyvin osa on vuoden 2020 lopussa valmistunut Lempäälä-talo, jossa on kunnan pääkirjaston ja monitoimitilojen lisäksi yrityksiä autopesulasta fysioterapiaan.

Uimahallin on tarkoitus valmistua vuoden 2024 alkuun mennessä. Laakson tehtävä toimitusjohtajana päättyy tuolloin. Toimintamalli on hänelle tuttu, sillä esimerkiksi Lempäälä-talon alle rakennetussa Lempon parkissa hän toimi rakennuttavan yhtiön hallituksen puheenjohtajana.

Tältä uimahallille louhittu luola näytti vuonna 2011.

Suuntaa antava havainnekuva rakennettavasta uimahallikylpylästä.

Luolassa mittauksia

Luolastossa Ideaparkin alla on tällä hetkellä käynnissä alkumittaukset. Noin 11 000 neliön luolasto louhittiin jo reilusti yli kymmenen vuotta sitten.

Hallin suunnitelmakuvat on piirretty, ja nyt varmistetaan vielä niiden täsmällinen paikkaansa pitävyys.

Laakson mukaan tarkoitus on, että uimahalli mahtuu kokonaisuutena sekä pohjiltaan reunoiltaan että katostaan jo olemassa olevaan luolastoon. Lattiaan ei siis ole tarkoitus louhia syvennyksiä altaille.

Joitain kohtia voidaan kuitenkin joutua hieman laajentamaan.

”Saattaa olla tarvetta pikkuisen lisälouhia. Monesti louhinnassa voi jäädä joku pieni nyppy keskelle, jolloin tarkennusta tarvitaan. Mutta ei mitään massiivista louhintaa”, Laakso sanoo.

Valtion liikuntaneuvosto esitti toukokuussa Lempäälän uimahallille miljoonan euron suuruista avustusta. Lopullista päätöstä avustuksesta ei ole vielä tullut.

”Olemme toiveikkaita, että sen saamme”, Laakso sanoo.

Mikä?

Hallin rakentajat

Hallin rakennuttaa Kiinteistö oy Lempäälän uimahalli, josta Lempäälän kunta omistaa 55 prosenttia ja Ideapark 45 prosenttia.

Kunta on pääomittanut uimahalliyhtiötä neljällä miljoonalla eurolla.

Lisäksi on otettu miltei 14 miljoonaa euroa pankkilainaa.

Valtion liikuntaneuvosto on esittänyt hallille miljoonan euron avustusta.

Uimahallin pääsuunnittelija on oululainen arkkitehtitoimisto Arktes.

Rakennuttajakonsulttina sekä hallin rakenne- ja akustiikkasuunnittelijana toimii A-insinöörit.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut