Orivedellä on myynnissä kaksi vanhaa kyläkauppaa, joista toisella on yli satavuotinen historia – 74-vuotias kolmannen polven kauppias: ”Ei minulta edes kysytty, vaan se oli että kauppaan töihin”

Toinen kaupoista sijaitsee Längelmäen kirkonkylällä, toinen Västilän kylässä.

Orivedellä sijaitsevan vanhan kaupan seinässä lukee vielä entisen kauppiaan nimi, Arvo Saarela. Kauppa lopetettiin yli 10 vuotta sitten, ja nyt vanha talo on myynnissä.

30.5. 5:30

Aamulehti

Vanha kyläkauppa odottaa ostajaa Längelmäen kirkonkylällä Orivedellä. Rakennukseen tiivistyy kolmen sukupolven verran paikallishistoriaa. Tontilla on ollut kauppatoimintaa yli sadan vuoden ajan, kunnes ovet pistettiin lopulta säppiin vuonna 2010.

”Vaarini on tullut Längelmäelle Sääksmäeltä, ja hän on aloittanut kaupan vuonna 1891. Sen jälkeen minun isäni on vuonna 1930 ostanut isältään kauppapaikan. Silloin siinä oli vielä vanha rakennus ihan maantien vieressä”, kertoo Marja Kuikka, kauppias kolmannessa polvessa.

Kuikan isä, kauppias Arvo Saarela, suunnitteli isompaa rakennusta pitkään, mutta sota viivästytti rakentamista. Nykyään pihassa seisova kivitalo valmistui vuonna 1952. Se on vuonna 1947 syntyneen Kuikan lapsuudenkoti.

”Aina kun oli kesäloma tulossa, ei minulta edes kysytty, vaan se oli että kauppaan töihin, ja koko kesä siinä melkein meni. Mutta kyllähän siitä oppi, ja 50 vuotta sitä tein.”

Sulkemisen jälkeen kaupassa on pidetty pienimuotoista kahvilaa.

"Ihmiset karkasivat kaupunkiin”

Samaan aikaan suku myy toista entistä kaupparakennusta. Yksikerroksinen 1970-luvun tiilitalo sijaitsee vain seitsemän kilometrin päässä kirkolta, Västilän kylässä. Siellä perhe piti kauppaa 40-luvulta alkaen, kunnes kauppa lopetettiin kolme vuotta sitten.

Ennen sitä rakennuksesta lähti posti ja pankki, Kuikka kertoo. Nykyään kyläläiset tekevät ruokaostokset Orivedellä tai Jämsän puolella Länkipohjassa.

Längelmäen väkiluku on kutistunut 50-luvun jälkeen alle puoleen entisestä. Ennen kuin kunta jaettiin Oriveden ja Jämsän kesken 15 vuotta sitten, asukkaita oli alle 1 700.

Kaupantekokin oli erilaista Kuikan nuoruudessa. Vähän kaikkea myytiin, traktoreitakin joskus. Asiakkaille voitiin myydä velaksi niin, että tilit tasattiin, kun heidän kanssaan tehtiin viljakauppoja. Kauppa kävi.

”Mutta sitten tulivat nämä ajat, jolloin ihmiset karkasivat täältä kaupunkiin ja muualle pois. Ihmisille tuli autoja, ja asiakasmäärät vähenivät ja vähenivät."

Kesä on aina ollut kyläkauppiaan kulta-aikaa. Alue on yhä vireää mökkiseutua, mutta lomien jälkeen pitäisi pärjätä vielä se muu vuosi, jolloin laskut pitää saada maksettua. ”Kesäaika on kuitenkin vain sen nelisen kuukautta”, Kuikka sanoo.

Talon portaikossa on yllättävä seinämaalaus. Kuikka tietää kertoa, että sen on maalannut aikanaan isän sisaren mies, tamperelainen lapsikuoronjohtaja Antti Jussila, joka tunnetaan parhaiten Kesäillan valssin sanoittajana.

Kesäkahvila jatkaa vielä

Nyt on Kuikan mukaan aika luopua kiinteistöistä, etteivät ne jää suvun seuraavan sukupolven kontolle. ”Mitään ei voi säilyttää ikuisesti, kun ikäkin tulee vastaan”, hän pohtii.

Kaupasta, asuintiloista ja pihanavetasta pyydetään ilmoituksessa 49 000 euroa.

Kirkonkylän talon seinässä lukee yhä kauppiasisän nimi, Arvo Saarela. K-kirjaimet on pääasiassa irrotettu kauppojen seinistä, mutta aikanaan ne kertoivat kauppojen olevan osa Keskon K-ryhmää. Etu- ja sukunimen välissä julkisivussa olleella kirjaimella oli tosin toinenkin merkitys.

”Isän nimi oli Arvo K. Saarela. Vaikka joku saattoi luulla, että kaupan nimi oli Arvo K-Kauppa Saarela, mutta kyllä se koo tarkoitti Kristiania!”

Kuikalla ei ole erityisiä toiveita siitä, mitä 70-vuotiaalle kaupalle pitäisi tehdä. Hienoa olisi, jos siitä kiinnostuisi joku, jolla olisi intoa laittaa taloa kuntoon, sillä se on remontin tarpeessa.

Talossa ei ole asuttu vuosikausiin vakituisesti, mutta kauppa ei ole aivan unohdettu. Viime vuosina siellä on pyöritetty pientä kesäkahvilaa, joka on auki viikonloppuisin. Sitä on tarkoitus jatkaa ainakin vielä tänä kesänä.

Perheen toinen kauppa sijaitsee Västilän kylässä muutaman kilometrin päässä. Sekin on myynnissä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut