Pentti Heinijoki, 97, kuuluu harvinaiseen joukkoon, joka katoaa pian – Pirkanmaalaiset sotaveteraanit kertovat, mitä ajattelevat sodasta Euroopassa, tässä on heidän suurin toiveensa

Sotaveteraanien keski-ikä on lähes 96 vuotta. Pirkanmaalla on jo alueita, joiden viimeiset veteraanit ovat nukkuneet pois. Maakunnan sotaveteraanipiiri lakkautetaan muutaman vuoden kuluessa. Silti työ veteraanin hyväksi ei katoa, vaan muuttuu. Kysyimme, mitä pirkanmaalaiset sotaveteraanit ajattelevat nyt maailman muutoksista ja Ukrainan sodasta.

”Puolustimme joka ainutta neliötä”, muistelee sotaveteraani Pentti Heinijoki, 97. Hän lähti palvelukseen vapaaehtoisena ja toimi jatkosodassa taistelulähettinä kevytosasto 16:ssa. Myös Heinijoen isä osallistui sotaan. ”Kyllä me yritimme parhaamme tehdä.”

31.5. 5:00

Aamulehti

”Minulla oli sormi liipaisimella”, kertoo Pentti Heinijoki, 97. Hänen tarinansa vie Taipaleenjoelle keskelle jatkosotaa. Siellä Heinijoki oli saanut tehtäväkseen ohjata huoltoauton oikealle reitille. Sitten hän havaitsi läheisen vinttisillan yläkerrassa hahmon. Sotilaan.

”Tämä hakkasi jo aika lujaa”, Heinijoki muistelee. Käsi lepää sydämen päällä. Pieniin, sinivalkoisiin kuppeihin on kaadettu toinen kierros kahvia. Pirkanmaan sotaveteraanipiirin toimiston ulkopuolella Tampereen keskustan Rongankadulla tihuttaa vettä.

Heinijoki ja neljä muuta paikallista sotaveteraania on tullut toimistolle kertomaan kokemuksistaan. Tarkoituksena on pohjustaa Sotaveteraaniliiton yhtä viimeisistä liittopäivistä. Tänä vuonna 65-vuotisjuhlavuottaan viettävän liiton 30. liittokokous järjestään tiistaina Tampereella.

Taipaleenjoella Heinijoki ei ollut varma, oliko yläkerrassa enempää vihollissotilaita. ”Onneksi tuli vain yksi”, hän sanoo. ”Enkä minä häntä ampunut. Niin kuin nyt on ollut tällaisia tapauksia Ukrainassa, että venäläiset ovat ampuneet.”

Kahvikuppien ympärillä Timo Salokannel, 98, ja Aimo Reinikainen, 98, nyökyttelevät. Sotien jälkeen he olivat molemmat työuriensa aikana useampaan otteeseen tekemisissä venäläisten kanssa. ”En minä ainakaan nähnyt heitä enää vihollisina. Samppanjaa sitä juotiin ihan niin kuin meilläkin”, Reinikainen toteaa.

Taipaleenjoella neuvostoliittolainen sotilas otettiin huoltoauton kyytiin. Pentti Heinijoki ei enää koskaan nähnyt häntä. ”Olisi jälkeenpäin ollut mukava nähdä hänet. Hän pelkäsi samanlailla. Molemmat pelkäsimme.”

Sotaveteraanit Aimo Reinikainen, Pentti Heinijoki, Simo Helminen ja Väinö Järvenpää istuutuivat saman pöydän ääreen Pirkanmaan sotaveteraanipiirin toimistolla.

Mitä?

Suomen sotaveteraaniliitto

Perustettiin vuonna 1957. Sitä edelsi Suomen aseveljien liitto.

Suomen suurin veteraanijärjestö. Liitossa on 22 jäsenpiiriä. Pirkanmaan sotaveteraanipiiri (ent. Pohjois-Hämeen sotaveteraanipiiri) perustettiin syksyllä 1965.

Pirkanmaan piirissä oli vuoden 2021 lopulla 2 773 jäsentä. Tunnuksen omaavia jäseniä oli 242, puolisojäseniä 51 ja leskijäseniä 451.

Tehtävänä on valvoa ja parantaa sotaveteraanien etuja. Lisäksi se muun muassa tallentaa sotaveteraaniperinnettä.

Järjestyksessään 30. liittokokous järjestetään Tampereella Torni-hotellissa 31. toukokuuta. Aiemmin liittokokous on järjestetty Tampereella kahdesti.

Veteraanityö muutoksessa

”Näyttää siltä, että meillä on jäljellä toiminnanvuosia vain muutama. Sitten todennäköisesti tämä yhdistys lakkautetaan”, sanoo Pirkanmaan Sotaveteraanipiirin hallituksen puheenjohtaja Seppo Rantanen. Esimerkiksi piirin jäsenyhdistykset Pälkäneeltä ja Sahalahdelta on jo lopetettu. Veteraaneja ei enää ollut.

Sotaveteraanien määrä laskee nyt nopeasti. Siksi myös veteraanityö on muutoksessa. Suunta on edunvalvonnasta kohti perinnetyötä. ”Monta kertaa olen mustan puvun kanssa ollut liikenteessä”, summaa Sotaveteraaniliiton puheenjohtaja, lehdistöneuvos Erkki Heikkinen.

Kun Heikkinen aloitti 18 vuotta sitten vapaaehtoistyön liitossa, sotaveteraaneja oli vielä 100 000. Nyt heitä on jäljellä noin 3 800. Keski-ikä on lähemmäs 96 vuotta. Kelan ennusteen mukaan vuonna 2025 jäljellä on vielä yli tuhat veteraania ja heidän puolisoitaan sekä leskiään noin kolminkertainen määrä.

”Joukko naisistuu koko ajan. Naiset elävät pidempään”, toteaa liiton Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja ja sosiaalineuvoja Johanna Vuori.

Heikkinen puhuukin sotasukupolvesta. Sotiin osallistui noin 600 000 miestä ja 100 000 naista. ”Sota kosketti kuitenkin koko kansaa”, Heikkinen sanoo. ”Vasta viime vuosina puolisot ja lesket ovat tulleet juhlapuhutteluihin.”

Aimo Reinikainen vetää veteraaniporukalle lukupiiriä. Viimeisimmäksi piirissä on luettu Kalle Kaiharin tuotantoa. Piirin osallistujamäärä on vaihdellut. ”Toissa vuosi oli aika kummallinen, kun viisi meistä kuoli vuoden aikana. Se oli aika suuri verotus.”

Toini ja Timo Salokannel tapasivat vuonna 1947 Tampereella Tampellan juhlatalolla. Timo Salokannel oli palannut jatkosodasta vajaat kolme vuotta aiemmin. Hän toimi rintamalla radiosähköttäjänä. ”Täytän heinäkuussa 99 vuotta. Olisi mukava nähdä vielä 100-vuotispäivä”, Timo Salokannel miettii.

”Paljon olisi tehtävissä”

Sotasukupolvi on elänyt poikkeuksellista aikaa ennen ja nyt. Rongankadun toimistolla Toini Salokannel, 97, muistaa sodan syttymisen hyvin. Isä järjesti perheen Viinikasta Teiskoon. Lähtö oli nopea. ”Äidin tekohampaat jäivät tiskipöydälle.”

Tamperelaisia oli sotaa paossa esimerkiksi Väinö Järvenpään, 98, kotitalolla Ukaassa. Järvenpää ja hänen veljensä olivat rintamalla. Seitsemästä veljeksestä yksi kaatui, neljä haavoittui ja kaksi pääsi vähemmällä. ”Minä olin toinen, joka pääsi vähemmällä.”

Kahvipöydässä keskustelu kääntyy sota-ajan työvelvollisuuteen. Toini Salokannel muistelee koonneensa 16-vuotiaana kranaatin kärkiä Tampellassa. Aimo Reinikaisen työvelvollisuus vei mottimetsään. ”Viisi kuutiota piti tehdä päivässä. Se oli paljon 15-vuotiaalle kaupunkilaispojalle.”

Kaksi vuotta sitten iski korona. Piirin toimistolla sen vaikutukset huomattiin nopeasti. Kun rajoitukset tyhjensivät tapahtumakalenterin, piti miettiä uusia keinoja. Esimerkiksi joululounas muutettiin joulukasseiksi. ”Kaikki eivät halunneet ottaa sitä vastaan koronan takia. Edes ovenraosta”, kertoo Johanna Vuori.

Sitten Euroopassa alkoi uusi sota. Nyt Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on jatkunut yli kolme kuukautta. Jos ikää olisi vähemmän, eikä käytössä olisi rollaattoria, Toini Salokannel haluaisi olla ukrainalaispakolaisen ystävä. ”Paljon olisi tehtävissä”, hän miettii.

”Sitä vain ihmettelee, kuinka lyhyt on ihmisen muisti. Aina täytyy palata hölmöihin asioihin”, Aimo Reinikainen pudistelee päätään. Simo Helmiselle, 95, sota Ukrainassa on nostanut pintaan muistoja omista sotakokemuksista.

Mikä voisi saada sodan loppumaan? Helminen on mietteliäs: ”Se on hyvä kysymys.”

Sotien jälkeen Simo Helminen teki työuransa rakennusalalla. Hän on ollut mukana rakentamassa useita tunnettuja, tamperelaisia rakennuksia. Lukemattomien rakennustarinoiden lisäksi veteraaniystävät tuntevat Helmisen kovana urheilumiehenä.

Väinö Järvenpää otti kotoaan Teiskosta Ukaajärven rantamaisemista mukaansa Rongankadun toimistolle aivan erityisen kansion. Muovitaskuihin on säilötty 7 136 apilaa. Tässä Järvenpää käy apiloita läpi yhdessä Seppo Rantasen kanssa.

Miksi juuri apiloita? Väinö Järvenpään mukaan ne juontavat juurensa suojeluspyhimys Pyhän Patrikin opetusmenetelmiin. Kolmilehtistä apilaa voi käyttää kristinuskon pyhän kolminaisuuden vertauskuvana.

Kaksi tärkeää tavoitetta

Töitä muuttuvan veteraanityön vuoksi on jo tehty. Viime viikolla allekirjoitettiin perustamiskirja perinneyhdistyksen perustamiseksi Pirkanmaalle. Perustajia ovat 15 paikallista maanpuolustusjärjestöä.

Sotaveteraaniliiton Erkki Heikkisen mukaan suunnitelmana on, että tällaisia alueellisia perinneyhdistyksiä perustetaan yhteensä 26. ”Tämän perinnetyön syvällinen sisältö on ylläpitää kansamme yhtenäisyyttä ja antaa lapsenlapsille vastaus siihen kysymykseen, mitä vaari teki sodassa.”

Sotaveteraaneista vielä reilusti yli puolet asuu kotona. Siksi on Heikkisen mukaan tärkeää, että heille kotiin vietävät palvelut toimivat. Hän sanoo, että yksi veteraanijärjestöjen tehtävistä on nyt katsoa, että veteraanit huomioidaan, kun sote-uudistus siirtää palvelut kunnilta hyvinvointialueille.

”Siinäkin mielessä, että monilla on kunnilla on palveluja yli lakisääteisten etujen. Olisi tärkeää, että ne säilyisivät”, Heikkinen sanoo.

Muut tämän hetken tavoitteet hän tiivistää kahteen kohtaan. Ensimmäinen niistä on rintamalisän korottaminen 200 euroon kuukaudessa. Nykyisin lisä on noin 128 euroa. Toinen on veteraanien puolisoiden ja leskien henkilökohtaisen kuntoutusoikeuden laajentaminen. Tavoitteiden tulisi täyttyä pikaisesti.

”Kaikilla asioilla, jotka koskevat veteraaneja on kiire”, Heikkinen summaa.

Väinö Järvenpää (oikealla) oli tuonut toimistolle mukanaan myös vanhoja lehtiä, joissa käydään läpi sotien vaiheita. Järvenpää ja hänen kaikki kuusi veljeään olivat aikanaan rintamalla. Pirkanmaan sotaveteraanipiirin toimistolla Järvenpään vierellä istui Simo Helminen.

Esko Loponen korostaa liikunnan tärkeyttä ikäihmisille. Loponen toimii Pirkanmaan sotaveteraanipiirin liikuntajaoston puheenjohtajana. ”Veteraaniliikunta lähti aikanaan liikkeelle voimistelusta, jumpasta. Sitten mukaan tuli uinti”, hän kertaa piirin liikuntatoimen vaiheita. Nykyisellään veteraaneille tarjotaan muun muassa maksutonta jumppaa.

Monella pieniä toiveita

Rongankadun kahvipöydässä ojennellaan maitopurkkeja. Puhe sorisee. Aihe on kääntynyt siihen, miten suhtautuminen sotaveteraaneihin on muuttunut. Pari vuotta sodan päättymisen jälkeen asenne oli negatiivisempi. Isoimman käänteen veteraanit kertovat tapahtuneen 1980-luvun lopulla.

Nyt he arvioivat Ukrainan sodan lisänneen kiinnostusta ja arvostusta. Erkki Heikkisellä on samansuuntaisia kokemuksia. Sotaveteraaniliitolla on yli 25 000 kannattajajäsentä. ”He ovat nyt aktivoituneet kysymään, mitä he voisivat tehdä veteraanien hyväksi.”

Heikkisen mukaan on tärkeää, että perinnetyöhön saataisiin mukaan nuorempaa väkeä. Heikkinen on toiminut Sotaveteraaniliiton puheenjohtajana vuodesta 2016. Tiistain liittokokouksessa hän hakee jatkokautta. Hän on 73-vuotias. ”Tämän ikäisiä me veteraanien pojat ja tytöt nyt olemme.”

Mitä veteraanit itse toivovat nyt tulevalta?

Heikkisen mukaan monen sotaveteraanin toiveet ovat pieniä ja yksinkertaisia. ”He kaipaavat sitä, että saisivat laittaa puvun päälle, mitalit rintaan, tavata aseveljiä ja kuunnella kahvikuppien kilinää.”

Rongankadulla kysymys tulevaisuudentoiveista saa veteraanit mietteliäiksi. Aimo Reinikainen vastaa ensimmäisenä: ”Kun nyt vedet lämpenisivät ja aurinko paistaisi, kaikki olisi hyvin.”

Yksi toive toimistolla on yhteinen. Se, että kun viimeinen veteraani nukkuu pois, hänen jälkeensä ei tulisi enää koskaan suomalaisia sotaveteraaneja.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut