Osa suojelutyötä tehneistä hoitajista ei saa siitä perjantaina rahaa tililleen Pirkanmaalla – sairaanhoitopiiri lisää maksupäiviä viiveiden ja virheiden vuoksi

”Olemme tehneet kaikkemme tämän tilanteen korjaamiseksi”, sanoo Pirkanmaan sairaanhoitopiirin HR-johtaja Raija Ruoranen.

12.5. 6:32

Aamulehti

Osa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin (Pshp) suojelutyötä hoitajalakon aikana huhtikuussa tehneistä saa palkan varsinaista palkanmaksupäivää myöhemmin.

Aamulehti sai uutisvinkin, jonka mukaan tilanne johtuisi siitä, että Pshp ei ole toimittanut tietoja ajoissa palkanlaskentaan.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin HR-johtaja Raija Ruoranen sanoo, että palkanmaksutilanteeseen vaikuttavat myös lakkoilleet. ”Tämä on myös lakossa olijoista kiinni oleva asia. Tietoja on tullut myöhässä ja tietoihin on tullut muutoksia liian myöhäisessä vaiheessa palkka-ajoihin nähden.”

Omien tietojen olisi pitänyt olla Ruorasen mukaan 5. toukokuuta oikein 13. toukokuuta tehtävää palkka-ajoa varten. Vakinaiselle henkilöstölle maksetaan yleensä palkka 15. päivänä, mutta viikonlopun vuoksi maksupäivä on nyt perjantai. Määräaikaisen henkilöstön palkkapäivä on kuun viimeinen päivä.

”Nyt kun on tapahtunut sattumia, eikä asia ole ollut kaikilta osin kunnossa, on esimerkiksi käsinlaskennassa ja korjauksilla viety tietoja niin, että osa on saatu 13.5. palkka-ajoon. Lisäksi meillä on ylimääräinen päivä maksuun korjaamiseen 17. toukokuuta ja samoin 20. toukokuuta. Olemme tehneet kaikkemme tämän tilanteen korjaamiseksi”, Ruoranen sanoo.

Hän sanoo, että ei pysty arvioimaan, millainen osa odottaa rahaa tavanomaista pidempään. ”Valtaosa on mennyt ihan oikein, ja kaikki virheet korjataan. Ei ole tarkoitus vaikeuttaa kenenkään elämää”, hän sanoo.

Poikkeustilanteisiin liittyy Ruorasen mukaan usein ikävä piirre. ”Näissä käy helposti näin, että tulee erilaisia ongelmia.”

Lue lisää: Lakon jatkuminen olisi maksanut liitoille kymmeniä miljoonia euroja – irtisanoutuminen on pois omasta pussista

Lue lisää: Lakon aikana suljettuja osastoja on avattu eri puolilla Pirkanmaan sairaanhoitopiiriä, syöpäpotilaita kutsuttu hoitoon – Taysin mukaan puhelinpalveluissa voi olla lähipäivinä ruuhkaa

Lue lisää: Tehy ja Super vastaavat Aamulehden kysymyksiin hoitajalakon perumisesta: ”Jos olisimme jatkaneet lakkoa, potilasturvallisuuslaki olisi tullut”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut