Palamaan syttynyt muovisilppuri aiheutti hälytyksen suuresta palosta Virroilla – teollisuushalli täyttyi savusta: ”Sehän savuttaa varsin mahdottomasti”

Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen suuresta rakennuspalosta tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kello 0.17.

4.5. 0:50 | Päivitetty 4.5. 2:08

Aamulehti

Teollisuusrakennuksessa palamaan syttynyt muovisilppuri aiheutti hälytyksen suuresta rakennuspalosta Virroilla tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

Pirkanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen savunmuodostuksesta Virtain Kiertotiellä sijaitsevassa Virtain Muovityön teollisuusrakennuksessa vuorokauden vaihduttua kello 0.17. Paikalle hälytettiin 21 pelastuslaitoksen yksikköä.

Päivystävä palomestari Pasi Saari kertoo, että muovisilppurissa syttyi palo toimintahäiriön seurauksena. Virtain yksikkö onnistui rajaamaan palon koneeseen ja sammuttamaan palon.

Leviämisvaaran vuoksi paikalle lähetettiin 21 pelastuslaitoksen yksikköä. Saari sanoo, että runsas savunmuodostus vaikeutti tilanteen arvioimista. ”Kun on muovi ja kumi kyseessä, sehän savuttaa varsin mahdottomasti”, Saari sanoo. ”Iso halli oli täynnä savua, mutta lopulta yksi kone oli syypää.”

Kello 1.45 palo oli sammutettu ja savutuuletus käynnissä. Jo ennen kello 2 pelastuslaitoksen yksiköt olivat kotiutumassa. Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Tämä oli päivittyvä uutinen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut