Pääsiäinen on Pirkanmaalla sujunut rauhallisesti sekä päivystyksen, liikenteen että poliisin näkökulmasta – ”Mitään isompia ylilyöntejä ei ole ollut”

Pääsiäisen paluuliikenne on sujunut rauhallisesti, poliisia on työllistänyt lähinnä baaritappelut ja päivystyksessä kuormitus on pysynyt kohtalaisena.

Taysin Acutan päivystys ei pääsiäisen aikana ole ollut erityisesti ruuhkautunut, kertoo ylilääkäri Mikko Franssila.

18.4. 19:08

Aamulehti

Pääsiäisen paluuliikenne on ollut maanantaina Tampereen suunnalla rauhallista, vaikkakin vilkasta, kertoo liikenneoperaattori Juho Anttonen Fintrafficin Tampereen tieliikennekeskuksesta.

Suurempia ruuhkia ei hänen mukaansa ole ollut, ja maanantai-iltapäivään mennessä Tampereen seudulla liikenteen määrä oli jo laskussa.

”Pieni ruuhkapiikki oli tuossa kahden tai kolmen maissa iltapäivällä. Siinä Kalevan liittymäkin ruuhkautui hetkeksi.”

Myöskään liikennettä haittaavia onnettomuuksia ei ole pääteillä Anttosen mukaan ollut.

Sujuvaan liikenteeseen on voinut vaikuttaa myönteisesti keväisen sään tuomat suotuisat ajo-olosuhteet, mutta muutaman neuvon Anttonen autoilijoille kuitenkin antaa.

”Puhdistakaa auton tuulilasi, jottei aurinko häikäise. Myös auton ja kuskin kunto kannattaa tarkastaa ennen matkalle lähtöä.”

Keväällä aurinko paistaa matalalta ja aiheuttaa tuulilasiin häikäisyä ja heijastuksia. Naarmuinen ja huonokuntoinen tuulilasi pahentaa tilannetta ja kuluneet tuulilasinpyyhkijät naarmuttavat lasin pintaa entisestään.

Lue lisää: Kevät on täällä! Tamperelaiset nauttivat aurinkoisesta pääsiäispäivästä rannoilla ja puistoissa – Katso kuvakooste

Rauhallinen pääsiäinen myös poliisin näkökulmasta

Poliisin näkökulmasta pääsiäinen on sujunut niin ikään rauhallisesti, kertoo komisario Ari Aro Sisä-Suomen poliisilaitokselta.

”Kokonaiskuvassa on ollut rauhallista, ja mitään isompia ylilyöntejä ei ole ollut.”

Suuremmilta ylilyönneiltä on hänen mukaansa vältytty pääsiäisen aikana myös ylinopeuksien ja rattijuopumusten osalta.

”Pääsiäisen aikana muutamia rattijuopumuksia on tullut ilmi sekä pieniä ylinopeuksia. Myös muutamia isompia tapauksia on ollut, mutta ei kuitenkaan törkeimmästä päästä olevia.”

Muidenkin tehtävien osalta pääsiäisen pyhät ovat vastanneet Aron mukaan normaalia keväistä viikonloppua. Poliisia ovat Tampereella työllistäneet kuitenkin muun muassa pahoinpitelyt ravintoloiden läheisyydessä.

”Baarien sulkemisaikaan viikonloppuna on ollut tappeluita.”

Pyhien aikana poliisin tehtävissä korostuu Aron mukaan yleensä esimerkiksi kotihälytykset

”Kun on monta pyhää ja alkoholia nautitaan useampi päivä, niin saattaa tulla ristiriitoja ja tappeluita.”

Kotihälytysten määrissä ei hänen tietojensa mukaan kuitenkaan tänä pääsiäisenä ole ollut erityistä piikkiä.

”Viime vuonna, kun ravintolat eivät olleet auki tai niiden aukioloa oli rajoitettu, niin se nosti kotitehtävien määrää.”

Päivystyksessä kohtalainen kuormitus

Taysin Acutan päivystyksessä on ylilääkäri Mikko Franssilan mukaan koko pääsiäisen ollut kohtalainen kuormitus, eikä erityisiä poikkeustilanteita ole ollut.

Hoitajaliittojen lakon ensimmäinen vaihe päättyi pitkäperjantaina aamulla, joten myös Acutassa toiminta on vastannut normaalia pääsiäisen aikaa.

Myös aiemmin lakon vuoksi suljettuna ollut Valkeakosken päivystys avattiin perjantaina, mikä on Franssilan mukaan lievittänyt painetta Acutassa.

Lue lisää: Tays: Valkeakosken yhteispäivystys avataan perjantaina – ruuhkia odotetaan Acutaan

”Kyllä se tietysti painetta varsinkin ensihoidon puolelta helpottaa, kun ei tarvitse ajella niin paljoa.”

Vaikka Acutan ruuhkautuminen on tänä pääsiäisenä ollut kohtalainen, ylipäänsä pidemmät pyhät lisäävät Franssilan mukaan päivystyksen ruuhkia.

”Yleensä pääsiäisenä vilkkaimpia päiviä ovat sunnuntai ja maanantai. Kun terveysasemat ovat olleet pidemmän aikaa kiinni, niin se heijastuu päivystyksen toimintaankin.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut