Ylöjärven Siivikkalan koulussa alkaa joustava alkuopetus – Tätä se tarkoittaa käytännössä

Ylöjärven Siivikkalan koulussa alkaa ensi lukuvuonna joustavan alkuopetuksen pilotti.

Ylöjärven Siivikkalan koulussa käynnistyy elokuussa joustavan alkuopetuksen pilotti. Myöhemmässä vaiheessa mallin on tarkoitus laajentua myös muihin kaupungin kouluihin.

2.5. 6:30

Aamulehti

Ylöjärven Siivikkalan koulussa alkaa ensi lukukaudella puolitoista vuotta kestävä joustavan alkuopetuksen kokeilu, jossa esiopetuksessa sekä ykkösluokalla olevia lapsia ryhmitellään esimerkiksi taitojen ja tuen tarpeen mukaan. Syksyllä 2023 mukaan kokeiluun tulevat myös kakkosluokkalaiset.

Kokeilun mahdollistaa opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) myöntämä 98 800 euron hankeraha, joka on 80 prosenttia hankkeen 123 500 euron kokonaiskustannuksista.

Ylöjärven kaupungin opetuspäällikkö Tarja Suhonen kertoo, pilottihanke olisi toteutettu myös ilman hankerahaa, mutta tällöin toteutus olisi ollut pienimuotoisempi. Hankeraha mahdollistaa esimerkiksi lisäresurssin hankkimisen työn koordinointia varten.

Pilotin tarkoituksena on hakea kokemuksia pysyvämpää mallia varten, sillä joustavaa alkuopetusta halutaan toteuttaa kaupungissa jatkossa järjestelmällisemmin. Suhonen kertoo, että Siivikkalasta saatavien kokemusten perusteella malli aiotaan ottaa käyttöön myös Siltatien koulussa, jossa opetus alkaa elokuussa 2023.

Ei mikään teemapäivä

Esiopetuksen ryhmät sekä alkuopetuksen luokat ovat tehneet Ylöjärvellä yhteistyötä aikaisemminkin. Tämä on kuitenkin toteutunut irrallisina yhteistyöviikkoina tai muuna tekemisenä.

Jatkossa tilanne yhteistyömallin osalta muuttuu kuitenkin merkittävästi. Suhonen sanoo, että hanke mahdollistaa esimerkiksi sen, että hyvin lukeva, esiopetuksessa oleva lapsi voisi osallistua äidinkielenopetukseen ykkösluokkalaisten ryhmässä. Tai jos oppimisessa tai sosiaalisissa taidoissa on haasteita, edistyminen olisi mahdollista ikäsekoitteisessa ryhmässä omaan tahtiin.

Siivikkalan koulun rehtori Jutta Marjämäki sanoo, että elokuun alusta alkaen Siivikkalan koulussa ei puhuta enää yhteistyöstä vaan yhteisestä työstä. Mallissa muutoksia edistetään lasten näkökulmasta siten, etteivät leikki ja lapsuus lyhene.

"Hankeraha mahdollistaa systemaattisemman toiminnan, jossa myös työn suunnittelulle jää aika, eivätkä opettajat joudu suunnittelemaan toimintaa oman työaikaa ja työssä jaksamista venyttäen, vaan siksi että se koetaan tärkeäksi.”

Asiasta tiedotetaan myöhemmin

Ylöjärvi sai tiedon hankerahan myöntämisestä perjantaina. Asiaa on jo suunniteltu kulisseissa, mutta toukokuun aikana hanketta ja sen tavoitteita viedään tarkemmin eteenpäin.

Myös huoltajia tullaan tiedottamaan asiasta toukokuun aikana. Marjamäki kertoo, että mallia on tarkoitus avata koulutulokkaiden vanhempainillassa. ”Tulemme kertomaan esimerkiksi siitä, kuinka joustava alkuopetus tulee arjessa näkymään. Emme halua, että huoltajille jää olo, että kyseessä on jokin sulatusuuni."

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut