Yksi loukkaantui vakavasti kolarissa Pälkäneellä, video kolaripaikalta – ajokaista oli pitkään suljettuna

Pelastuslaitos ohjaa liikennettä onnettomuuspaikalla.

4.4. 14:32 | Päivitetty 4.4. 16:15

Aamulehti

Pälkäneellä Lahdentiellä tapahtui maanantaina iltapäivällä kahden henkilöauton ja yhden kuorma-auton kolari. Kolari sattui Onkkaalan eteläisessä liittymässä.

Pelastuslaitos ohjasi liikennettä onnettomuuspaikalla. Pirkanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että kolarissa oli osallisena kolme henkilöä, jotka kaikki saatiin pelastettua ajoneuvoistaan. Kaikissa ajoneuvoissa oli kolarihetkellä vain kuljettajat.

Toisen henkilöauton kuljettaja on loukkaantunut kolarissa vakavasti, ja hänet irrotettiin autostaan ja kuljetettiin Taysiin. Toisen henkilöauton kuljettaja on loukkaantunut lievemmin, ja hän pääsi itse ulos autostaan. Kuorma-auton kuljettaja ei loukkaantunut.

Tie oli kello 14.16 alkaen noin puoli tuntia suljettuna liikenteeltä kokonaan. Toinen kaista oli sen jälkeen edelleen suljettuna onnettomuuspaikan pelastus- ja raivaustöiden vuoksi, ja liikenne alueella ruuhkautui sen vuoksi pahoin.

Tieliikennekeskus Fintraffic tiedotti kello 16.04, että tilanne onnettomuuspaikalla on ohi. Liikenne palautuu normaaliksi.

Päivitetty 4.4. kello 15.06: Kolarissa mukana olleiden autojen määrää korjattu kahdesta kolmeen.

Päivitetty 4.4. kello 16.14: Lisätty tieto suljetun ajokaistan avaamisesta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut