Ylöjärvelle rakennetaan jättimäinen lähiliikuntapuisto, jonne suunnitellaan myös kahta tekojäärataa – ”Nostaisivat kaupungin vetovoiman uudelle tasolle”

Ylöjärven Siltatien alueelle rakennetaan uusi lähiliikuntapaikka, jonne on suunniteltu myös kahta tekojäärataa. Rakentaminen alkaa tänä vuonna ja valmista on suunnitelmien mukaan vuonna 2024. Lähiliikuntapaikka rakennetaan Siltatien koulun välittömään läheisyyteen. Koulun rakentaminen alkaa tänä vuonna.

Siltatien koulu ja lähiliikuntapuisto rakentuvat Siltatien ja Lähdevainiontien väliselle alueelle. Aamulehti kuvasi Siltatien aluetta marraskuussa.

21.1. 6:00

Aamulehti

Ylöjärven Siltatien alueelle rakennetaan lähivuosina lähes kahden hehtaarin kokoinen lähiliikuntapaikka, jossa pääsee liikkumaan niin kesä- kuin talvilajien parissa.

Ylöjärven kaupungin työmaapäällikkö Jyrki Tanhuanpää kertoo, että arviolta 1,8 miljoonan euron hankkeen yleissuunnitelma on nyt valmis ja nähtävillä. Hankkeelle on haettu valtion rahoitusta, ja päätöstä tästä odotetaan kuluvan vuoden aikana.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut