Auto tuhoutui tulipalossa Vesilahdella – ”Ei jäänyt kuin peltikuoret jäljelle” - Pirkanmaa - Aamulehti

Auto tuhoutui tulipalossa Vesilahdella – ”Ei jäänyt kuin peltikuoret jäljelle”

Maatalon pihassa ollut auto syttyi tuleen Vesilahdella loppiaisaamuna. Auto tuhoutui palossa täysin.

6.1. 11:45

Aamulehti

Auto tuhoutui täysin tulipalossa Vesilahdella loppiaisena. Pirkanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen palosta ennen aamukymmentä.

”Ei jäänyt kuin peltikuoret jäljelle”, kertoo paloesihenkilö Eetu Räsänen.

Palon syyksi oletetaan jonkinlaista vikaa lohkolämmittimessä. Maatalon pihassa Riehuntiellä ollut henkilöauto oli aiemmin aamulle kytketty tällaiseen lämmittimeen.

”Varmaa syy-seuraussuhdetta on kuitenkin mahdotonta sanoa”, Räsänen toteaa.

Paikalla ollut ajoneuvon omistaja oli huomannut palon ja aloittanut alkusammutuksen. Kun pelastuslaitos pääsi paikalle, auto oli täyden palon vaiheessa.

Räsänen kertoo, että lähellä palanutta autoa sijaitsee pari pientä ulkorakennusta. ”Omistaja sai hoidettua alkusammutuksen niin, ettei palo ollut vaarassa levitä.”

Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.

Räsäsen mukaan vastaavanlaisen tilanteet ovat harvinaisia, mutta eivät poikkeuksellisia. ”Ei tämä ensimmäinen tällainen ole.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut