Pirkanmaalla kolme ilotulitteiden aiheuttamaa silmävammaa - Pirkanmaa - Aamulehti

Pirkanmaalla oli edellisvuotta enemmän sairaalakäyntiä vaativia silmävammatapauksia uutenavuotena – vakavilta vammoilta vältyttiin

Uudenvuodenvietosta aiheutui ilotulitteiden aiheuttamaa silmävammaa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella.

Suojalasien käyttämättömyys johti tänä vuonna rakettien aiheuttamiin silmävammoihin.

1.1. 16:40

Aamulehti

Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) päivystävän silmälääkärin Iason Vroullisin mukaan uudenvuodenaaton ja -päivän aikana sairaanhoitopiirin alueella on tapahtunut yhteensä kolme ilotulitteiden aiheuttamaa silmävammaa, jotka ovat vaatineet sairaalakäyntiä.

Kaikki potilaat olivat nuoria miehiä, jotka pääsivät kotiutumaan käynnin jälkeen. ”Ei kuitenkaan mitään leikkaushoitoa vaativaa vakavaa vammaa.”

Vroullis kertoo, että vuosi sitten Taysin alueella ei tapahtunut yhtään silmävammaa, joka olisi vaatinut sairaalakäyntiä.

Tämän vuoden tapaukset johtuivat suojalasien käyttämättömyydestä ja rakettien virheellisestä käytöstä.

Kohtalaisia vammoja

Ilotulitteiden aiheuttamat vammat syntyvät esimerkiksi erilaisten vierasesineiden osuessa silmään. ”Ruutia ja muita raketinkappaleita. Voi aiheutua myös palovammoja ripsiin ja luomille. Palovamma saattaa syntyä myös sarveiskalvoon ja sidekalvolle,” Vroullis avaa.

Vammoja voi syntyä myös paineen vaikutuksesta, mikäli ilotulite räjähtää henkilön lähellä. ”Se saattaa aiheuttaa vastaavanlaisia vammoja kuin voimakas isku silmään.”

Lievistä tapauksista ei Vroullisen mukaan pitäisi seurata pysyvää haittaa potilaalle.

”Kohtalaisissa tapauksissa saattaa sen sijaan aiheutua pysyvää haittaa tai sitten ne edellyttävät seurantaa silmätautipuolelta. Sellaisia vammoja nyt oli tässä.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut