Akaassa Lempääläntiellä oli jouluaattona kaksi perättäistä onnettomuutta lähekkäin toisiaan – Rytäkässä mukana seitsemän autoa - Pirkanmaa - Aamulehti

Akaassa Lempääläntiellä oli jouluaattona kaksi perättäistä onnettomuutta lähekkäin toisiaan – Rytäkässä mukana seitsemän autoa

Kahteen peräänajotilanteeseen osallistui yhteensä seitsemän autoa. Koko tie oli suljettuna onnettomuuksien vuoksi.

Kaksi onnettomuutta sattui tiellä 190 noin kolmisen kilometriä Viialasta tulevan Hämeentien risteyksestä Lempäälään päin.

24.12.2021 13:30 | Päivitetty 24.12.2021 15:45

Aamulehti

Akaassa sattui perjantaina iltapäivällä kaksi perättäistä tieliikenneonnettomuutta, joiden vuoksi tie 190 oli suljettuna kokonaan tai osittain noin kello 13–14.30 välisenä aikana. Pirkanmaan pelastuslaitos sai tiedon ensimmäisestä onnettomuudesta kello 12.53.

”Siinä sattui toinenkin onnettomuus noin 300 metriä onnettomuuspaikasta”, kertoo tilanne- ja johtokeskuksen päivystävä palomestari Jari Hiltunen.

Ensimmäisessä onnettomuudessa oli osallisena neljä autoa ja toisessa kolme. Ensihoito kävi paikalla tarkistamassa onnettomuudessa olevien kunnon. Pelastuslaitoksella ei ole tietoa henkilövahingoista.

Tie oli jonkin aikaa kokonaan suljettuna liikenteeltä. Tampereen tieliikennekeskus kertoi kello 14.33, että tilanne on ohi.

”Aika hyvin rutussa olivat. Perään oli kolisteltu kunnolla”, Hiltunen sanoo.

Tilanne- ja johtokeskuksen kamerakuvan perusteella tie näytti liukkaalta.

Tarkempi onnettomuuspaikka on kolmisen kilometriä Viialasta tulevan Hämeentien risteyksestä Lempäälään päin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut