Hirvi tuli auton eteen sumuisella tiellä Ruovedellä – kolarissa kaksi autoa, ei vakavia henkilövahinkoja - Pirkanmaa - Aamulehti

Hirvi tuli auton eteen sumuisella tiellä Ruovedellä – kolarissa kaksi autoa, ei vakavia henkilövahinkoja

Onnettomuus sattui tiellä 66. Vakavilta henkilövahingoilta vältyttiin.

Onnettomuuspaikka sijaitsee tiellä 66 Ruovedellä.

12.12.2021 16:05 | Päivitetty 12.12.2021 17:20

Aamulehti

Ruovedellä sattui hirvikolari tiellä 66 sunnuntaina iltapäivällä. Hirvi tuli yllättäen sumun seasta tielle ja henkilöauton eteen, pelastuslaitoksesta kerrotaan. Törmäyksessä hirvi lensi vielä vastaantulevien kaistalla ajavan auton päälle.

Eläin kuoli kolarissa. Toisen auton lasista tuli lasinpalasia sisälle, mutta vakavilta henkilövahingoilta säästyttiin. Autoissa oli yhteensä neljä henkilöä.

Autot joudutaan hinaamaan pois paikalta. Onnettomuus haittasi liikennettä molempiin suuntiin, ja viiden aikaan Ruoveden suuntaan ajavien kaista oli vielä osittain tukossa. Pelastuslaitoksen mukaan liikennetilanne oli kuitenkin melko hiljainen, eikä kolaripaikalle muodostunut ruuhkaa.

Poliisi oli paikalla ohjaamassa liikennettä viiden aikaan.

Onnettomuuspaikka on Kallenautiosta noin 2,8 kilometriä Kailanjärventien suuntaan, Tampereen tieliikennekeskus kertoo.

Sää on ollut Pirkanmaalla sumuinen sunnuntaina.

Pelastuslaitos sai ilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta sunnuntaina kello 15.45.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut