Katso, miten Sappeen laskettelukausi on käynnistynyt - Pirkanmaa - Aamulehti

Sappeella odotetaan parasta talvea vuosiin – Katso, miten laskettelukausi on käynnistynyt: ”Tätä on odotettu koko kesä”

Monille Sappeen rinteiden avautuminen tarkoitti laskukauden alkua. Kausikortteja on tälle talvelle myyty yhteensä 13 000 kappaletta.

Stella ja Peter Zeitlin käyvät laskettelemassa lähes joka viikonloppu.

5.12.2021 19:24

Aamulehti, Pälkäne

Lähes parinkymmenen asteen pakkasesta huolimatta Sappeen rinteissä riitti laskijoita jo sunnuntaiaamuna.

Laskettelukeskuksen toimitusjohtaja Jouko Poukkasen mukaan lauantaina, kauden avajaispäivänä, kävijämäärä nousi tuhanteen. Sunnuntailta odotetaan vastaavaa tulosta.

”Se on hyvä määrä parille ensimmäiselle päivälle. Normaalina sesonkiaikana kävijämäärä vaihtelee noin 2500–3000 välillä.”

Koronavuonna laskettelukeskus joutui keskeyttämään toimintansa talvikaudella, mutta nyt Sappeen toimitusjohtaja Jouko Poukkanen ennustaa parasta kautta vuosiin.

Kauden ensimmäisistä laskuista Sappeella nauttivat kangasalalaiset Meeri, Mette ja Otto Aalto. Perheessä kaikki ovat vannoutuneita lumilautailijoita.

”Sukset ovat aivan kamalat”, Meeri kommentoi.

Vieressä Mette nyökyttelee. Hänen mukaansa sukset on jo koettu. Nyt on laudan vuoro

Otto Aallolla lautailusta on kokemusta jo useamman vuoden ajalta, mutta tytöt aloittivat harjoittelun viime talvena. Ennen kuin isoon rinteeseen uskaltauduttiin, testattiin laskua kotona pulkkamäessä.

Tulevaa laskukautta koko perhe odottaa innolla ja kausikortti löytyy jo jokaisen taskusta.

Meeri, Mette ja Otto Aalto saapuivat Sappeelle Kangasalta.

Koronan ehdoilla

Tällä hetkellä Sappeen 12 rinteestä käytössä on seitsemän. Kauden edetessä rinteitä pyritään avaamaan lisää.

”Olemme panostaneet voimakkaasti lumetusresursseihin usean vuoden ajan. Tällä hetkellä meillä valmistuu lunta 1 500 kuutiota tunnissa. Se on merkittävä määrä ja pitää henkilöstön kiireisenä”, Poukkanen toteaa.

Sunnuntaina lasketeltiin lähes 20 asteen pakkasessa.

Poukkasen mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikana trendinä on ollut panostaa vahvasti entistä energiatehokkaampaan lumetukseen.

”Käytämme sertifioitua ekoenergiaa. Se on myös päästötöntä. Vastuullisuus on yksi tämän hetken kilpailukeino, joka tulee tulevaisuudessa varmasti nostamaan päätään”, Poukkanen summaa.

Kausikortteja laskettelukeskukseen on täksi talvikaudeksi myyty lähes 13 000. Poukkanen uskookin, että edessä on hänen 30-vuotisen yrittäjäuransa paras laskettelukausi.

”Laskettelu on laji, jota voi harrastaa terveysturvallisesti. Sillä on varmasti vaikutus kävijämäärään lisääntyvästi”, Poukkanen kertoo

Rinteessä koko päivä

Kauniaislaiset Stella ja Peter Zeitlin viettivät viikonloppua Pälkäneellä ja päättivät lähteä sunnuntaita Sappeelle. Millä mielin uuteen laskukauteen lähdetään?

”Ilomielin”, Stella hymyilee.

Viime talvena aloitetun hiihtokoulun opit pääsevät nyt testiin.

”Varmaan joka viikonloppu vähintään kerran tulee käytyä rinteessä. Kyllä siinä aika monta päivää tulee”, kertoo Peter.

Lumilautailua nelisen vuotta harrastanut Kalle Koivisto on ehtinyt käymään jo pari kertaa tänä talvena rinteessä. Sappeen mäet hän pääsi avaamaan kuitenkin vasta sunnuntaina.

”Tämä on ollut itselleni aina sellainen kotirinne. Tänne ajaa vain vajaan tunnin ja mäkiä on tarpeeksi”, toteaa Hämeenlinnasta Sappeelle saapunut Koivisto.

Kalle Koivisto on harrastanut lautailua jo usean vuoden ajan ja Sappeen rinteet ovat hänelle jo tuttuja.

Koivisto kertoo, että hänelle kertyy kaudessa 50–60 laskupäivää. Rinteessä aikaa kuluu kerralla helposti neljästä kuuteen tuntia, toisinaan koko päivä.

”Tätä on odotettu koko kesä”, Koivisto toteaa.

Laskettelun korvikkeena on muuna aikana toiminut rullalautailu, jossa tasapainoa pääsee harjoittamaan laskukauden ulkopuolella.

”Odottavaisin fiiliksin lähden tulevaan talvikauteen. Toivottavasti oppii jotain uutta, kuten tässä lajissa yleensäkin.”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut