Lempäälässä kaikui valtava jysäys maanantai-iltapäivänä - Pirkanmaa - Aamulehti

Voimakas jysähdys herätti ihmetystä Lempäälässä – nyt jopa Destia ihmettelee, miten sen louhoksella tehty räjähdys kuului niin kauas

Destia ei ole vielä ehtinyt tutkia tärinämittareiden tuloksia.

15.11. 18:50

Aamulehti

Lempäälässä kaikui maanantai-iltapäivänä kello 15 aikaan voimakas räjähdys. Jysäys kantautui paikallisen Facebook-ryhmän päivitysten mukaan laajalle alueelle Kuljuun, Asemakylään, Vesilahden rajalle ja jopa Pirkkalaan saakka.

Muutamat epäilivät, että räjähdyksen ääni olisi kantautunut Pitkäkallion louhokselta. Destian Maarit Salonoja vahvistaa räjäytyksen louhoksella iltapäivällä kolmen aikaan.

”Meillä oli räjäytys kello 15 aikaan Pitkäkallion kallioalueella Pirkkalantiellä. Emme ole vielä ehtineet selvittää, miksi äänet kantautuivat niin kauas.”

Räjäytyskenttä oli Salonojan mukaan tavanomainen. Alue ei ollut tavallista isompi.

Tärinämittarit ovat olleet tavanomaisilla paikoillaan, mutta Destia ei ole vielä ehtinyt tutkia niiden tuloksia.

Kentän räjäytykset osissa

”Tutkimme asiaa, koska äänet ovat kuuluneet niin laajalti. Louhimme samasta kohti kuin ennenkin, joten on vaikea tietää miksi.”

Nyt louhoksella on käynnissä murskaus. Tämän hetkisessä louhoksen urakassa on Salonojan tietojen mukaan jäljellä vielä yksi kenttä.

Isoa kenttää ei räjäytetä Salonojan mukaan kerralla. Nyt murskattava osuus on louhittu osissa.

”Kun kenttä on porattu, se irrotetaan eli räjäytetään ja porat siirtyvät seuraavaan paikkaan."

Louhoksen aiheuttama tärinää mitataan jatkuvasti, sillä lähin asutus on alle puolen kilometrin päässä. Lähimmissä taloissa on kolme mittaria.

Pitkäkallion louhosalueella on Salonojan mukaan puhtaan maan vastaanottoa, kiertotaloustoimintaa, kallion louhintaa ja rakennusmateriaaleja. Murskattu louhe lähtee infrarakentamiseen.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut