Vakava arkkitehtipula uhkaa nyt jopa Tampereen kasvua - Pirkanmaa - Aamulehti

Vakava arkkitehtipula uhkaa nyt jopa vetovoimaisen Tampereen kasvua – Kangasala erittäin pahoissa ongelmissa: ”Useampia hakuja, ei yhtäkään hakemusta”

Suomessa kytee kaavoituskriisi, jonka taustalla velloo arkkitehtipula. Tilanne tunnistetaan paitsi Kuntaliitossa, myös Tampereella ja sen ympäryskunnissa, joissa suuntausta pidetään huolestuttavana kuntien kehittymisen kannalta.

Ylöjärven kaupungin kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen kertoo, että Ylöjärvellä arkkitehtipula on näkynyt erityisesti muutaman viimeisen hakukierroksen aikana. Hyytinen sanoo, että jos oikein tuuri on käynyt, yhden hakemuksen sijaan niitä on voinut tulla kolme.

13.11. 6:00

Aamulehti

Suomessa on valtakunnallinen arkkitehtipula. Ilmiö on näkynyt pienemmissä kunnissa jo pitkään, mutta siirtynyt hiljalleen kohti isompia kuntia. Tilanne näkyy myös voimakkaasti Tampereen kaltaisissa kasvukeskuksissa.

Tampereen kaupungin kaupunkiympäristön suunnittelujohtaja Jukka Lindfors sanoo, että Tampereella vallitseva arkkitehtipula realisoitu tänä syksynä, jolloin asemakaavoituksessa haettavana ollut arkkitehdin paikka, joka laitettiin ensimmäistä kertaa koskaan haettavaksi uudelleen, kun riittävän osaamisen ja kokemuksen omaavia hakijoita ei ollut.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut