Polttopullon moottoritielle heittäneestä ei vihjeitä - Pirkanmaa - Aamulehti

Polttopullon moottoritielle Lempäälässä heittäneestä ei ole tullut vihjeitä – ”On aiheutettu vakavaa vaaraa liikenteelle”

Ilmoitus tapahtuneesta tuli hätäkeskukseen vasta 15–20 minuuttia tapahtuneen jälkeen.

Palava muovipullo heitettiin 28. lokakuuta noin kello 21 Sääksjärven liittymän kohdalla Tampereen suunnan ajokaistalle.

3.11. 10:02

Aamulehti

Viimeviikkoisesta polttopullon heittämisestä moottoritielle Lempäälässä Sääksjärven liittymän sillalta on tehty 2. marraskuuta rikosilmoitus poliisille. Sisä-Suomen poliisin rikoskomisario, tutkinnanjohtaja Lassi Suoranta kertoo, että viime torstai-illan tapahtumia tutkitaan epäiltynä vahingontekona.

Tapauksen tutkinnasta tekee Suorannan mukaan haastavaa se, että hätäkeskukseen ilmoitettiin tapahtumasta vasta noin 15–20 minuuttia tapahtuman jälkeen.

”Siinä on ollut aikamoinen viive. Poliisipartio on käynyt paikalla, mutta ei ole tavannut epäiltyä, kuka polttopullon olisi heittänyt. Haastava tutkintahan tällainen on.”

Lue lisää: Palava bensapullo heitettiin sillalta liikenteen sekaan Lempäälässä valtatie 3:lla – ”Edessäni ajanut autoilija sai juuri ja juuri väistettyä”

Poliisi ei ole toistaiseksi saanut tapaukseen liittyviä vihjeitä.

Suorannan mukaan partio on suorittanut tapahtumapaikalla paikkatutkintaa. Hän ei ota kantaa, onko paikalta löytynyt jälkiä pullosta.

Tutkintanimike voi muuttua tuhotyön yritykseksi

Poliisi saa toisinaan ilmoituksia sillalta tielle heitetyistä kivistä, lumesta tai jäästä. Tällöin tekijät ovat olleet yleensä nuoria.

”Tässä tapauksessa on heitetty polttopullo, se tekee tästä erittäin poikkeuksellisen. Harvemmin on polttopulloja heitetty silloilta.”

Suoranta, jonka alueeseen kuuluvat Lempäälän lisäksi Akaa, Urjala ja Vesilahti, ei muista lähiaikoina ennen polttopullotapausta tulleen ilmoituksia tavaran heittelystä silloilta tielle.

Polttopullosta ei aiheutunut kenellekään vahinkoja. Suorannan mukaan tapauksen esitutkinta on vasta alkuvaiheessa, ja tutkintanimikkeet voivat esitutkinnan edetessä muuttua.

”Tässä tapauksessa on aiheutettu vakavaa vaaraa liikenteelle, kun polttopullo on heitetty sillalta tielle. Voi olla, että asiaa lähestytään tuhotyön yrityksenkin näkökulmasta.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut