Kuorma-auton moottoritilassa syttyi tulipalo Porintiellä Sastamalassa - Pirkanmaa - Aamulehti

Tukkirekan moottori­tilassa syttyi tulipalo Porintiellä Sastamalassa – liikenne sujuu taas normaalisti

Tieliikennekeskuksen mukaan onnettomuus sattui Sastamalan Jylhänmaan ja Ulvilan Sääksjärventien välillä.

20.9. 18:01

Aamulehti

Tyhjän tukkirekan moottoritilassa syttyi tulipalo tiellä 11 eli Porintiellä maanantaina alkuillasta.

Hälytys liikennevälinepalosta tuli kello 17.22. Pirkanmaan pelastuslaitoksen mukaan palo saatiin pääosin sammumaan jo ennen kuin ensimmäisen yksikkö ehti paikalle.

Kukaan ei loukkaantunut palossa. Pelastuslaitos kertoo, että tukkirekka oli ollut matkalla Tampereen suuntaan.

Pelastuslaitoksen mukaan onnettomuus sattui ”pari kilometriä” ennen Kiikoisia. Tieliikennekeskus Fintrafficin mukaan tarkempi onnettomuuspaikka on Sastamalan Jylhänmaan ja Ulvilan Sääksjärventien välillä.

Palon vuoksi liikennettä tapahtumapaikalla ohjataan. Liikenne kulkee vuorotellen yhtä kaistaa pitkin onnettomuuspaikan ohi.

Pelastuslaitos arvioi haitan muulle liikenteelle jatkuvan enintään kello 19 saakka.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos