Asukas heräsi Vilppulassa, kun kolme nuorta tunkeutui asuntoon - Pirkanmaa - Aamulehti

Asukas heräsi Vilppulassa, kun kolme nuorta tunkeutui asuntoon – teosta otettiin kiinni kolme poikaa, joista kaksi alaikäisiä

Vilppulan Kitusuontiellä sijaitsevaan asuintaloon päästiin sisään murtamalla ulko-ovi.

4.8.2021 16:05

Asuintaloon tunkeuduttiin Vilppulan Kitusuontiellä keskiviikkona 4. elokuuta aamukuuden jälkeen. Asuntoon päästiin sisään murtamalla ulko-ovi.

Rikoskomisario Kari Aaltion mukaan asunnosta ehdittiin anastaa omaisuutta jonkin verran ennen kuin talossa ollut asukas heräsi. Poliisi otti kiinni tekoon liittyen kolme paikallista poikaa, joista kaksi on alle 18-vuotiaita.

– Tekijät saatiin kiinni vähän matkan päästä ojassa olleen auton luota. Tekijät olivat ajaneet Kitusuontiellä ensin auton ojaan, minkä jälkeen he sitten tunkeutuivat taloon, kertoo Aaltio.

Tekijät ovat tällä hetkellä poliisin hallussa odottamassa kuulusteluja. Anastettu omaisuus on saatu takaisin ja palautettu omistajalleen.

– Mikäli pojat myöntävät syyllisyytensä, ei meillä ole mitään syytä pitää heitä kiinniotettuina pidempään, toteaa Aaltio.

Tapausta tutkitaan Aaltion mukaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena, väärän henkilötiedon antamisena sekä törkeänä varkautena.

– Tapausta tutkitaan aina törkeänä varkautena, kun kyseessä on asuttu asunto, jonne on menty murtautumalla, kertoo Aaltio.

Aaltion mukaan kaikilla kolmella epäilyllä on aiempaa rikostaustaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut