”Olen huolissani niistä, jotka eivät jaksa tai osaa pitää puoliaan”– Salmiset veivät vääräksi kokemansa päätöksen hallinto-oikeuteen ja saivat sen puolelleen

Kiistanalaisessa päätöksessä oli kyse muun muassa siitä, voiko apua tarvitseva ilmaista tahtonsa muullakin tavalla kuin puhumalla.

Kirsi Salminen (vas.) järkyttyi, kun hänen tyttäreltään Emmalta evättiin oikeus saada vammaispalvelulain mukaista apua vapaa-ajan toimintaan. Tällä hetkellä Emmalla ei ole avustajaa, jonka seurassa hän voisi esimerkiksi mennä ulkoilemaan.

8.2.2021 17:49

Valkeakoskelainen terveydenhoitaja Kirsi Salminen järkyttyi, kun hänen tyttärensä Emma sai syksyllä 2019 viranhaltijan kielteisen päätöksen vammaispalvelulain mukaisesta henkilökohtaisesta avusta vapaa-ajan toimintaan, esimerkiksi ulkoiluun, uintiin ja retkiin.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut