U-käännös Lahdentiellä aiheutti kolarin Kangasalla - Pirkanmaa - Aamulehti

Liikenneonnettomuus Kangasalla: U-käännös Lahdentiellä aiheutti kolarin

Autoissa matkusti yhteensä kuusi henkeä.

Lahdentiellä Kangasalla sattui sunnuntaina liikenneonnettomuus, jossa oli osallisena kuusi henkilöä.­

24.1. 13:50

Aamulehti

U-käännös vilkkaasti liikennöidyllä Lahdentiellä Kangasalla aiheutti liikenneonnettomuuden sunnuntaina päivällä kello 13 edellä.

Lahden suuntaan ajanut henkilöauto yritti vaihtaa ajosuuntaa ja oli keskellä tietä poikittain Tampereen suuntaan ajaneen auton edessä. Tampereen suuntaan ajanut törmäsi u-käännöstä yrittäneen kylkeen.

Autoissa oli yhteensä kuusi henkeä, u-käännöstä yrittäneessä autossa kaksi ja törmänneessä autossa neljä. Lauri Huttula Pirkanmaan pelastuslaitokselta kertoo, että vakavilta henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin. Kaikki autoissa olleet vietiin tarkastukseen ensiapuun.

Molemmat autot vaurioituivat pahoin.

Onnettomuus tukki liikennettä noin 40 minuutin ajan, koska yksi ajokaista jouduttiin sulkemaan liikenteeltä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?