Jää petti auraamassa olleen mönkijän alta Ylöjärven Viljakkalassa – avannon reunalle jäänyt kuljettaja sai itse soitettua apua - Pirkanmaa - Aamulehti

Jää petti auraamassa olleen mönkijän alta Ylöjärven Viljakkalassa – avannon reunalle jäänyt kuljettaja sai itse soitettua apua

Pelastajat hakivat myös lähisaaresta kaksi muuta ihmistä, jotka olivat menneet saareen uponnen mönkijän kyydissä, eivätkä päässeet enää pois.

16.1. 20:54

Aamulehti

Ylöjärven Viljakkalassa Lehmiliedenlahdella tapahtui lauantai-iltana onnettomuus, kun jää petti jäätietä auraamassa olleen mönkijän alta. Hälytys onnettomuudesta tuli hieman kello 19 jälkeen.

Mönkijä vajosi jäihin, ja kuljettaja jäi avannon reunalle. Hänen alaruumiinsa oli yhä vedessä, kun pelastajat saapuivat paikalle.

Päivystävä palomestari Jarno Majaniemi Pirkanmaan pelastuslaitokselta kertoo, että kuljettaja sai itse soitettua apua.

Pelastajat avustivat kuljettajan ylös vedestä ja veivät hänet rantaan ensihoidon tarkistettavaksi. Majaniemen mukaan kuljettaja oli hiukan kylmettynyt, mutta tilanne ei vaatinut jatkohoitoa.

Mönkijä jäi toistaiseksi avantoon.

Pelastajat hakivat myös lähisaaresta kaksi muuta ihmistä, jotka olivat menneet saareen uponnen mönkijän kyydissä, eivätkä päässeet enää pois. Heidät pelastettiin pintapelastuslautan avulla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?