Vesiliikelaitoksen yhtiöittäminen toi Lempäälälle ylijäämää - Pirkanmaa - Aamulehti

Lempäälän kunta reilusti plussalle – vesilaitoksen yhtiöittämisestä 25 miljoonan euron voitto

Viime vuonna Lempäälän kunnan väkiluku kasvoi 1,4 prosenttia. Tilinpäätös on 8,6 miljoonaa euroa ylijäämäinen.

Telkäntaipaleen kevyen liikenteen silta ylittää pääradan ja johtaa Lempäälä-talolle. Lempäälän kunnan hankejohtaja Lari Laakso ja yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa esittelevät rakennustöiden etenemistä.

7.4.2020 17:00

Aamulehti

Lempäälän vesi -liikelaitoksen yhtiöittäminen ja siitä kertynyt mojova laskennallinen myyntivoitto vei Lempäälän kunnan 8,6 miljoonan euron ylijäämälle vuonna 2019.

Vesiliikelaitos yhtiöitettiin viime syksynä kunnan täysin omistamaksi tytäryhtiöksi, Lempäälän vesi oy:ksi.

Yhtiöittämisen johdosta kunta kirjasi vuoden 2019 tilinpäätökseen yli 25 miljoonan euron laskennallisen myyntivoiton. Näin ollen alijäämäiseksi painunut talousarviovuosi kääntyi selvästi ylijäämäiseksi.

Lempäälä tekee vuoden 2019 tilinpäätöksessä merkittävät, noin 14,5 miljoonan euron vapaaehtoiset investointivaraukset tulevien vuosien investointeihinsa.

Varausten jälkeenkin vuoden 2019 tilinpäätös osoittaa yhä noin 8,6 miljoonan euron ylijäämää. Lempäälän taseessa oleva ylijäämä nousee tilinpäätöksen jälkeen yhteensä noin 20,4 miljoonaan euroon.

Väkiluku kasvoi 1,4 prosenttia

Lempäälän väestönkasvu jatkuu yhä Tampereen kaupunkiseudun voimakkaimpana. Ennakkotieto vuodenvaihteen väkiluvusta on 23 529 asukasta eli nettokasvu on 323 asukasta eli 1,4 prosenttia. Väkiluvun kasvu on yksi Lempäälän kuntastrategian keskeisimmistä tavoitteista.

Lempäälän palvelumenojen kasvu oli vuonna 2019 peräti 4,4 prosenttia, mutta vero-, valtionosuus- ja toimintatuottojen 5,5 prosentin yhteiskasvu tasapainotti tilannetta.

–Jatkossa palvelumenojen kasvua on tärkeää pystyä hillitsemään paremmin, jotta selviydymme tulevien vuosien investointien rahoittamisesta sekä muista kuntakentän taloudellisista haasteista. Lisäksi kunnan velkaantumiseen investointipaineiden alla on kiinnitettävä jatkuvaa huomiota, sanoo kunnanjohtaja Heidi Rämö.

Kunnan keskustaa kehitetään

Aktiivinen kehittämistyö näkyi vuonna 2019 monella saralla Lempäälän kunnan toiminnassa, palveluissa ja yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

Kuntakeskuksen kehittämishanke Nova Lempäälä harppasi isoja askeleita eteenpäin, kun Lempäälä-talo, radan ylittävä Telkäntaipaleen silta ja keskustakorttelien uudet kerrostalot kohosivat taajamamaisemaan.

Valtakunnallisessa KunTeko -gaalassa palkittiin marraskuussa peräti neljä lempääläläistä kehittämisideaa, jotka kaikki omalla tavallaan edistävät kuntapalveluiden tuloksellisuutta ja kuntatyön laatua.

Aiempien vuosien tavoin Lempäälä menestyi myös vuoden 2019 Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakilpailussa sijoittuen tällä kertaa toiselle sijalle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos