Orivesi - uudet nuorisotilat kampukselle - Pirkanmaa - Aamulehti

Täysin uudet tilat nuorille aukeavat pian Orivedellä, erityisesti yksi tila on hyvin tärkeä: ”Nuoret tekevät sitten itse ruokansa”

Nuoriso-ohjaaja Jenni Ahokkaan mukaan keskustan nuorisotilat ovat vetäneet jopa 70–80 nuorta paikalle iltaisin.

Oriveden nuorisotilasta vastaava nuoriso-ohjaaja Jenni Ahokas on erittäin tyytyväinen uusien tilojen tilavasta keittiöstä ja nuorisovaltuuston lahjoittamasta uudesta astiastosta.­

14.5.2020 7:35

Aamulehti, Orivesi

Enää muutama viikko, ja tällä hetkellä vielä lähes tyhjillään oleva entinen Oriveden opisto herää eloon.

Kulttuuriosuuskunta Pro Orivesi on rakentanut alkuvuoden opiston entisiin e-urheilun opetustiloihin kaupungin tulevia nuorisotiloja.

Oriveden kampuksen uusista nuorisotiloista vastaava nuoriso-ohjaaja Jenni Ahokas on tyytyväinen valmisteilla olevaan kokoontumispaikkaan.

–  Odotamme kovasti tilojen avaamista. Lopputarkastus on 20. toukokuuta ja toivomme pääsevämme avaamaan tilat kesäkuun alusta lukien.

Biljardipöytää ja muutamia pelejä lukuun ottamatta uusien nuorisotilojen kalustus ja koneistus on uutta.­

Kaupunki vuokraa 375 neliön tilat

Tulevat nuorisotilat on Ahokkaan mukaan mitoitettu 120 nuorelle.

– Jo vanhat nuorisotilat olivat Orivedellä erittäin käytetyt. Vanhoihin, paljon ahtaampiin Eräjärven Säästöpankin tiloihin tuli iltaisin parhaimmillaan jopa 70 nuorta. Määrää voi pitää tällaisella paikkakunnalla todella korkeana.

Ahokas on tyytyväinen uuteen tilaan, missä kalustus ja koneistus on lähes kokonaan uutta lukuun ottamatta biljardipöytää ja joitakin pelejä.

Oriveden opiston entisiä tiloja nyt hallinnoivan kulttuuriosuuskunta Pro Oriveden hallituksen puheenjohtajan Reijo Kahelinin mukaan kaupunki vuokraa osuuskunnalta kaikkiaan 375 neliön tilat.

– Varsinaisen nuorisotilan lisäksi kampukselle saadaan työskentelytilaa etsivälle nuorisotyölle, kaupungin työllisyyspalveluille sekä nuoriso- ja vapaa-aikapalveluille.

Nuorisotilojen uudet sohvat odottavat kampuksella käyttäjiään.­

Nuoret suunnittelevat ja tekevät ruokansa

Nuoriso-ohjaaja Jenni Ahokas on erityisen tyytyväinen kampuksen uusien nuorisotilojen keittiötilaan, josta osuuskunta teki nuorisopalveluiden toiveiden mukaan tilavan ja väljän.

– Keittiö on meille tärkeä, sillä nuoret suunnittelevat kokkikerhon yhteydessä perjantaisin seuraavan viikon ruokalistan ja käyvät hankkimassa viikonloppuna materiaalit 50 euron viikkobudjetilla. Nuoret tekevät sitten itse ruokansa, joten täällä on lämmin ruoka joka ilta, sanoo Ahokas.

Oriveden nuorisopalvelut

Oriveden nuorisotila on avoinna yli 12-vuotiaille nuorille koulujen alkaessa elokuussa aina toukokuun loppuun asti useita kertoja viikossa.

Koulujen syys-, joulu- ja talvilomalla nuorisotalo pitää myös ovia avoinna. Valvotussa tilassa voi tavata kavereita, pelata erilaisia pelejä, kuunnella musiikkia, katsella televisiota tai viettää aikaa kavereiden kanssa koulupäivän jälkeen.

Muutamia teemapäiviä pidetään nuorisotalolla nuorille vuoden aikana; muun muassa lettukestit, halloween ja pikkujoulut.

Nuorisopalvelut järjestävät erilaista tiimitoimintaa eri-ikäisille syys- ja kevätkaudella.

Kampus aukeaa kesäkuussa

Oriveden kampuksellekin on koronaviruksen takia ollut hiljaiseloa, mutta toimintaa pyritään Reijo Kahelinin mukaan avaamaan kesäkuulla viranomaisten suositusten ja ohjeiden mukaisesti.

– Ensimmäiset kokousvaraukset ovat kesäkuun puoliväliin ja pystymme myös majoittamaan kampukselle asiakkaita väljästi ja turvallisesti. 13. kesäkuuta on pihakirppis ja myös ravintola Wanha Opisto suunnittelee avaamista.

Opistolla on tarkoitus järjestää kirjoittajakesälukio elokuun alkupuolella. Ilmoittautumisaikaa on jatkettu toukokuun loppuun. Elokuussa on määrä järjestää myös kaksi kuvataidekurssia sekä Oriveden opiston entisen opettajan, runoilija Risto Ahdin luovan kirjoittamisen kurssi.

Nuoriso-ohjaaja Jenni Ahokkaan mukaan Oriveden vanhoissa nuorisotiloissa on käynyt iltaisin jopa 70–80 nuorta. Uuteen tilaan mahtuu 120 nuorta.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?