Pirkanmaan työttömyys pomppasi, kun työllisyyskokeilu päättyi - Pirkanmaa - Aamulehti

Rujot Pirkanmaan työllisyysluvut eivät kerro koko totuutta – ”Pirkanmaan talous on erittäin hyvällä hapella vieläkin”

Kuntouttavassa työtoiminnassa ja työvoimakoulutuksessa oli vuosi sitten yli 1 700 pirkanmaalaista enemmän kuin nyt. Moni on palannut tilastoihin työttömien kategoriaan.

Nokian kaupungin varikolla työskenteli vuoden 2017 joulukuussa muiden työntekijöiden ohella 60 kuntouttavassa työtoiminnassa olevaa pitkään työttömänä ollutta.

26.11.2019 16:43

Aamulehti

Aamulehti uutisoi tiistaina, että Pirkanmaa on ainoa maakunta, jossa työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut vuoden takaisesta. Työttömien määrä kasvoi lokakuussa vuoden takaiseen verrattuna 4,9 prosentilla eli noin tuhannella henkilöllä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos